Uuteen kenttään liittyy aina paljon kysymyksiä

Tästäkö se väylä lähtee kolmen vuoden kuluttua?


Kävin torstaina tutustumassa uuteen kenttäprojektiin, mukana reissussa oli kuvassa maisemaa ihaileva LP Tilander.


Projekti on alussa. Toistaiseksi on vain parin ihmisen visio, että tässäpä mainio paikka golf-kentälle. Mainio monesta syystä: piristysruiske lähialueelle, ei muita kenttiä lähellä, vaihteleva maasto, joka mahdollistaa mielenkiintoisen kentän.

Matkan tarkoituksena oli arvioida alueen sopivuutta. Vastattavia kysymyksiä on paljon.

Onko alue riittävän iso? Onko korkeuseroja liikaakin, saako alueelle reititettyä kentän joka on miellyttyvä kävellä läpi? Onko hehtaareja niin paljon, että jyrkimmät rinteet voidaan välttää?

Paljonko maata tulee siirtää, jotta lopputulos olisi hyvä? Esimerkiksi, jos kuvan kohdalle backtee rakennetaan, niin paljonko edestä pitää leikata, jotta avaus ei olisi sokko?

Miten maaperä yleensä soveltuu rakentamiseen? Onko jalkojen alla hiekkaa vai savea? Piileskeleekö pinnan alla kalliota?

Maaperään vielä liittyen, miten kuivatus? Vanhan kliseen mukaan suunnittelun kolme tärkeää asiaa ovat drainage, drainage ja drainage.

Löytyykö alueelta tarvittavia materiaaleja kuten hiekkaa ja soraa? Jos ei, niin kuinka kaukaa niitä täytyy tuoda?

Entä ympäristökysymykset? Onko alueella suojeltavia puita, kasveja, tai eläimiä? Voiko kenttä olla ympäristöystävällinen?

Löytyykö alueelta mitään ainutlaatuista jota voidaan hyödyntää reitityksessä? Hienoja näkymiä on, miten ne saadaan esiteltyä? Ja tuo vanha muuri, voidaanko sitä jotenkin hyödyntää?

Minne klubitalo? Jos klubi on tuossa, niin mistä kenttä lähtee? Ja mihin päätyy? Ja voi hemmetti, mihin se range nyt mahtuu?

Entä minkälainen on lupa prosessi? Ja kuinka tulevat paikalliset suhtautumaan rakennusvaihessa? Kentän rakentaminen on nimittäin harvinaisen ruman näköistä touhua.

Minkälainen kenttä halutaan? Miten se kannattaa rakentaa? Mitä se tulee maksamaan? Miten se tullaan rahoittamaan?

Milloin päästään pelaamaan?

Illalla nautimme porukalla hyvin ansaitut oluet. Samalla totesimme, että torstai on toivoa täynnä.

Golf on samanlaista kaikille

Golfilta harvemmin saa sen mitä haluaa. Tämän sai kokea Tigerkin.

Mastersin jälkeen Tiger kertoi ottaneensa opiksi. Hän totesi puhuneensa alkukaudella liikaa Grand Slam mahdollisuudesta. Tästedes, Woods kertoi, I'm not going to say anything.

Varmasti kaikki golfarit ovat tämän kokeneet. Heti kun luulee osaavansa, heti kun kuvittelee hallitsevansa pelin, golf palauttaa maan pinnalle. Siinä golf on tasapuolinen kaikille, aloittelijasta Tigeriin.

Ja varmasti kaikki kisaa pelanneet ovat kokeneet saman kuin Tiger. Juuri kun sitä eniten haluaisi, mikään ei onnistu. Selkeistä birdiepaikoista ei niitä synnykään.

Sen sijaan, yksi mahdottoman pitkä birdie menee sisään (11. reikä) ja herättää toivon uudelleen. Mutta seuraavat reiät ovat taas samanlaista tuskailua kuin koko aiempi kisa. Vasta viimeisellä griinillä, kun sillä ei enää ole merkitystä, birdieputti uppoaa.

Oliko se onnistuminen viimeinen pieni nöyryytys golfin jumalilta? Vai vaan sitä, että yliyrittäminen oli jäänyt jo pois?

Pasatiempo - MacKenzien oma suosikki

Kotona ollaan oltu jo jonkin aikaa, mutta jet lag höystettynä pienellä flunssanpoikasella on vienyt ylimääräisen energian. Kirjoittaminen on jäänyt, mutta laitetaan nyt vielä yksi juttu kalifornian matkalta.

Kuvassa Pasatiempon kolmas reikä, takaa reilu 190 metriä ylämäkeen. Ja kun griinille vihdoin pääsee, se on liukas kuin mikä, tuntuu että siellä vasta vaikeudet alkavat. Kaikista tunnetuista huippukentistä Santa Cruzissa sijaitseva (noin 90 min etelään Friscosta) Pasatiempo lienee omalaatuisin. Kentästä lisää hetken kuluttua, ensin miettikää tätä ainutlaatuista elämäntarinaa.

Marion Hollins syntyi 1892 varakkaaseen New Yorkin Long Islandilla asuvaan perheeseen. Nuorena naisena Marion pärjäsi mainiosti niin yleisurheilussa, tenniksessä, kuin ratsastuksessakin. Golfissa hän oli vuoden 1921 Women's Amateur Champion. Tiettävästi hän oli myös ensimmäinen nainen, joka kilpaili autourheilussa miesten sarjassa.

Marion oli myös aktiivinen feministi. Hän perusti vain naisille tarkoitetun Women's National Golf and Tennis Clubin vuonna 1923. Kenttä on olemassa vieläkin, tosin toisen maailman sodan jälkeen se on ollut avoin myös miehille ja kantanut nimeä Glen Dale CC.

Marion tapasi Pebble Beachin perustajan Samuel Morsen perhelomalla kaliforniassa 1920-luvulla. Morse palkkasi hänet Pebble Beachin toiminnanjohtajaksi, työkuvaan kuului myös uuden yksityisen kentän rakentaminen naapuritontille. Marion palkkasi arkkitehdikseen tohtori Alister MacKenzien, kentästä tuli Cypress Point joka monien mielestä on yhä maailman paras. Kuuluisimman reiän, parisataa metriä meren yli pelattavan kuudennentoista, Marion ideoi itse. (Skrollatkaa linkin sivua hieman alas niin löydätte kuvan tuosta ehkä maailman tunnetuimmasta reiästä.)

Marion investoi myös öljyn etsintään kaliforniassa, ja kun sitä vihdoin löytyi, hän nettosi itselleen $2,5 miljoonaa. Valtava summa rahaa, ainakin tuolloin.

Montereyn lahden pohjoispuolella, Marion löysi täydellisen hiekkapohjaisen alueen uudelle golf-kentälle aivan Santa Cruzin vuorten juuresta. Marion sanoi itsensä irti Pebble Beachin palveluksesta, osti maat omalla rahalla, ja palkkasi MacKenzien suunnittelemaan kentän.

Pasatiempon avajaisissa syyskuussa 1929 Bobby Jones pelasi näytöskierroksen 300 kutsuvieraalle. Dr. MacKenzie ja Jones tapasivat tuolloin tiettävästi ensimmäisen kerran, seuraavana vuonna tohtori oli jo Georgiassa suunnittelemassa Jonesille Augustaa.

Vaikka MacKenzien ansiolistaan kuuluvat mm. Augusta, Cypress Point, Crystal Downs CC Michiganin osavaltiossa, ja Royal Melbourne GC West Australiassa, oli Pasatiempo kuitenkin hänen oma suosikkinsa. Tohtori rakensikin kodin 6. reiän vasemmalle puolelle (kuva alla) ja kertoman mukaan kävi kyseisellä reiällä chippailemassa pyjamaan pukeutuneena. Kun MacKenzie menehtyi 1934 kotonaan sydänkohtaukseen, hänen tuhkansa ripoteltiin eri puolille Pasatiempon kenttää.

Great Depression iski Pasatiempon avajaisten jälkeen. Laman vuoksi kauppa ei käynyt, mutta Marion Hollins jatkoi Pasatiempon alueen kehittämistä omalla rahalla läpi 30-luvun. Rahat kuitenkin loppuivat kymmenessä vuodessa ja Hollins joutui kentän myymään. Samaan aikaan myös Marionin mielenterveys järkkyi, mikä ilmeisesti johtui auto-onnettomuudessa päähän saadusta iskusta. Samuel Morse otti puilla paljain olleen Marionin takaisin töihin, antaen hänelle komean tittelin vailla varsinaista vastuuta. Hollins kuoli 1944 syöpään vain 51 vuotiaana.

Vuosien saatossa Pasatiempon kenttä muuttui, istutetut puut kasvoivat ja monet bunkkerit pienenivät tai katosivat kokonaan. Bunkkereille käy usein näin, koska samalla kentän hoito ja pelaaminen helpottuu. Viitisen vuotta sitten Pasatiempon jäsenistö päätti aloittaa kentän entisöinnin. Apuun palkattiin kenttäsuunnittelun kuuma nimi Tom Doak, joka ryhtyi työhön apunaan avajaispäivänä otettuja valokuvia.

Työ on nyt saatu valmiiksi, Pasatiempon sivuilta löytyy mielenkiintoinen kuvaesittely. Useammasta reiästä löytyy kuvat sekä avajaispäivältä, että ennen ja jälkeen entisöinnin.

Pelasin kentän ensimmäisen kerran vuonna 1992. Silloin esimerkiksi 10. griinin vasenta etureunaa ei suojannut ainutkaan bunkkeri (kuva alla). Nyt nuo bunkkerit vaanivat sen verran vaarallisen näköisinä, että ryhmämme jokainen pelaaja löi lähestymisensä kauas oikealle.

MacKenzien oma suosikki oli par-4 kuudestoista. Noin 350 metriä pitkän reiän avaus on täysin sokko. Draivien alastuloaluetta hallitsee hämmentävä ja massiivinen kumpu, mistä johtuen jatkolyönnit lyödään alamäestä. Ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, griini ei ole kaikista yksinkertaisin. Lieneekö tämä griini ollut Freamin esikuvana Nordcenterin ja Laukaan viimeistä griiniä suunnitellessa?

Kierros Pasatiempossa on ainutlaatuinen kokemus. Kenttä on täynnä elementtejä, joita moderni suunnittelu ei pidä suotavina. Esimerkiksi, jo edellä mainitun 16. reiän avauksen lisäksi, enemmän tai vähemmän sokkoja ovat myös reikien 2. ja 10. draivit. Lisäksi muutamat väyliä reunustavista taloista ovat rakennettu aivan liian lähelle pelilinjoja. Yhdessä niistä on muuten kasvanut seitsemän naisten majoria voittanut Julie Inkster.

Mikä ilahduttavinta, kentän arvostus on kuitenkin ollut nousussa viime vuosina. Hienoa, että kenttä jossa on tiettyä särmää ja rosoisuutta vielä pärjää. Golf Magazinen 2007-2008 amerikkalaisten kenttien rankkauksessa Pasatiempo päätyi sijalle 55, nousua peräti kuusitoista sijaa edellisestä listauksesta.

Green fee pelaaminen Pasatiempossa on mahdollista, lähtöaikoja vierailijoille löytyy yleensä iltapäivästä. Kierros kävelijälle maksaa $200. Jos meinaatte joskus käydä pelaamassa Pebble Beachin (neljäsataa jotain) ja Spyglassin (kolmesataa jotain dollaria), niin varatkaa ihmeessä aikaa myös Pasatiempolle. Niihin verrattuna Pasatiempo on suorastaan edullinen.

Alla kuva vielä lyhyestä viidennestätoista reiästä. Houkuttaa pelaamaan, eikö totta?