Antin Bogi siirtynyt uuteen osoitteeseen

Päivitys: Bogi löytyy nyt täältä http://vaalasgolf.com/antin-bogi/


Voit jatkossa lukea bogeja Golflinkin sivulta tai suoraan Golfpisteen etusivulta.

Tiikerin ja Buickin erosta

Kukaan meistä ei ole mestari kaikessa, nyt tiedämme että Tiikeristä ei ole autonmyyjäksi. Buickin ja Tiikerin juuri päättynyt kumppanuus alkoi vuonna 1999. Yhteisen taipaleen aikana Buickin myynti Yhdysvalloissa laski 54%.

No, tuo oli epäreilua. Syyt huonoon menekkiin ovat tietenkin muualla, ensisijaisesti varmaan itse autoissa.

Yllätys oli monelle suuri kun Buick ja Tiikeri aikanaan toisensa löysivät. Buick jos joku on todellinen pappamerkki. Floridan kouluvuosina opin sanonnan ''sell the Buick''. Kun esimerkiksi bileissä joku häipyi oksentamaan, niin silloin oltiin Buickia myymässä. Vaikka sanonta tuli siitä miltä brändi venytettynä kuulosti (bjuiiik), niin se silti kuvasti nuorison mielikuvaa merkistä.

Pappamerkkinä Buick on ollut isoin automerkki PGA Tourilla. Se sponssaa kaksi kisaa, Buick Invitationalin Torrey Pinesin kentällä (Tiikerillä 6 voittoa) ja Buick Openin autokaupunki Detroitin lähistöllä (Tiikerillä kaksi voittoa). Ne eivät Buickin mukaan ainakaan tänä vuonna ole vaarassa, mutta Buick on toimittanut pelaajien courtesy autot valtaosaan kisoista ja tuon ohjelman jatkosta ei ole varmuutta.

Toinen General Motorsin merkki, Cadillac, vetäytyi hiljattain Mastersin sponssaamisesta.

Buick (tai siis GM) säästää vuodessa 7-8 miljoonaa taalaa dumpattuaan Tiikerin. Summa on mitätön suhteessa tällä hetkellä takkiin tuleviin miljardeihin. Vaikutelmat ovat tietysti tärkeitä, automerkkien täytyy karsia kuluja kaikin mahdollisin keinoin.

Tiikerillekin ero lienee hyvä asia. Jos ja kun tilanne vielä pahenee, hän tuskin haluaisi itseään yhdistettävän autovalmistajaan joka karsii tuhansia työpaikkoja. Myös osallistuminen muiden automerkkien sponssaamiin kisoihin on nyt helpompaa.

Ja nyt hän voi ajaa millä autolla haluaa. Löytyykö veikkauksia?

Lopuksi, nyt olisi siis hyvä logopaikka Tiikerin bägissa vapaana. Olisikohan hinnassa neuvotteluvaraa?

Erik Compton on erilainen nuori

Erik Compton on erilainen nuori (nuori tarkoittaen alle 30v.) ammattilaisgolfari. Torstaina PGA Tourin 2.vaiheen karsinnat aloittava Compton elää kolmannella sydämellään. Hän on ollut viime viikkoina paljon esillä, onhan toisesta sydämensiirrosta aikaa vain viisi kuukautta.

Erikillä todettiin lapsena kardiomyopatia eli sydänlihasrappeuma. Kaksitoistavuotias poika sai uuden sydämen 1992, siirrännäinen ei estänyt häntä kehittymästä huippuamatööriksi (Walker Cup pelaaja, college All-American, jne.)

Kerrotaan tähän väliin, että Suomessa sydämensiirrot lapsille aloitettiin 90-luvun alussa ja 50. siirto tehtiin jo muutama vuosi sitten. Sydänlapset ja -aikuiset ry:n sivut löytyvät täältä.

Lokakuussa 2007 Compton pelasi Nationwide Touria Idahossa. Takana oli monta huonoa kisaa ja nytkin toisen kierroksen loppurei'illä outtiin lyöty draivi johti putoamiseen viikonlopun peleistä. Se hukki pelasti elämäni Compton totesi myöhemmin. Tuona viikonloppuna kotikaupungissaan Miamissa Compton sai sydänkohtauksen kalastellessaan erään kentän vesiesteellä. Hän ajoi itsensä samaan sairaalaan jossa ensimmäinen sydänsiirto oli tehty 16 vuotta aiemmin. Sen verran oli kiire, että yhdestä tietullista tuli mentyä vauhdilla läpi, sakot seurasivat postissa.

Compton selvisi sydänkohtauksestaan, mutta hänen kuntonsa huononi seuraavien kuukausien aikana. Kuitenkin jotain positiivistäkin tapahtui viime talvena, Compton tapasi tulevan vaimonsa yrittäessään kuntouttaa itseään salilla.

Uusi sydän löytyi tämän vuoden toukokuussa, eräs Isaac niminen lentopalloilija oli jossain päin amerikkaa jäänyt moottoripyörällään takaa tulleen pickupin alle. Edellinen sydän oli tullut kännissä ajaneen uhriksi joutuneelta pikkutytöltä.

Vain kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen Compton nähtiin rangella antamassa tunteja. Pallojen lyömien oli aluksi varovaista, kaveritkin piikittelivät että älä nyt niin kovaa lyö että rinta repee.

Lokakuussa Compton haki ja sai PGA Tourilta luvan käyttää golf-autoa toistaiseksi. Erikin on tarkoitus kävellä heti kun kestävyys palaa normaalimmaksi. PGA Tourilla ei tällä kertaa ollut mitään ongelmia myöntää erikoislupaa (muistatko Casey Martinin tapauksen vuosituhannen vaihteesta?).

Viime viikonlopun PGA Tour kisaa televisiosta katsoneet saattoivat nähdä tuon auton. Se oli riisuttu avomalli ilman mukavuuksia, tietenkin. Niille jotka asiaa miettivät, autolla kisan pelaaminen ei ole mikään etu. Siinä menee normaali pelirytmi täysin sekaisin.

Compton oli Disneyn (nykyään viralliselta nimeltä Children's Miracles Network Classic presented by Wal-Mart) kisassa mukana villillä kortilla. Hän pelasi itsensä jatkoon ja lopulta jaetulle 60. sijalle. Ihmeellistä.

Tulevista karsinnoista Compton ei halua ottaa turhia paineita. Kiirettä ei ole ja paniikki ei iske vaikka kortti jäisikin saamatta, hän kertoo tässä haastattelussa. Comptonin tavoite on kuitenkin elättää itsensä ja perheensä ilman toisten apua. Se ei tule olemaan kovin halpaa, tällä hetkellä hän maksaa 600 dollaria kuussa sairausvakuutusta. Ja kun tuo vakuutus pian loppuu niin uuden saamisesta ei ole tietoa. Lapsikin on tulossa, laskettu aika on helmikuun 26. Sama päivämäärä jolla Comptonille tehtiin ensimmäinen sydämensiirto 1992.

Yllä olevassa videossa näkyy muutama Comptonin svingi. Samalta se lyöminen näyttää kuin sydänterveidenkin. Jutun tekiä on Miamilainen toimittaja.

Tämän kirjoituksen faktat ovat syyskuun 5. päivä ilmestyneestä Golf World lehdestä.

Maailma muuttuu

Maailma muuttuu, se on väistämätöntä. Enkä mieti parhaillaan jenkeissä käynnissä olevia presidentin vaaleja.

Sen sijaan muutoksesta kertoo Essexissä sijaitsevan Frinton Golf Clubin viimeaikaiset tapahtumat. Kuusi vuotta sitten, vaivaiset 107 vuotta kentän perustamisen jälkeen, jäsenten äänestystulos avasi klubibaarin ovet naisille. Samalla he saivan luvan startata lauantaikierrokselle ennen kello kymmentä.

Tänä kesänä mentiin vielä pitemmälle. 113 vuotta vanha sääntö, joka vaati miehiä pitämään polvitaipeisiin asti ylettyviä sukkia shortsien kanssa, kumottiin. Nyt hyväksytään lyhyet sporttisukat, kunhan ne ovat valkoiset ja peittävät nilkat.

Mieltymys valkoisiin sukkiin shortsien kera vaivaa muuallakin kuin englannissa. Muutama vuosi sitten meillä oli sukkien värin johdosta vaikeuksia päästä La Mangassa pelaamaan. Ryhmämme arvokkain herrasmies oli pukeutunut normaaliin lämpimän sään peliasuunsa. Shortsien lisäksi siihen kuuluivat keltaiset puolipitkät sukat ja samanvärinen golfpaita.

Ongelma oli se, että La Mangan säännöt vaativat shortsien kanssa käytettävän vain valkoisia nilkkaan asti ylettyviä sukkia. Onneksi järki lopulta voitti ja startteri heltyi kun sai kuulla kyseisen kostuumin olleen miehen peliasu jo parikymmentä vuotta.

Tarkistin La Mangan nykyiset säännöt. Muutosta on tapahtunut sielläkin. Lyhyiden sukkien tulee vielä olla valkoiset, mutta pitemmät ovat nyt sallitut ja värilläkään ei ole väliä. Kunhan ovat yksiväriset.

Leiki suunnittelijaa...

...minkälaisen parkolmosen sinä olisit tehnyt kuvan alueelle?

Edessä oleva vesieste on keinotekoinen, eli täysin muokattavissa. Siitä saaduilla massoilla on tehty kuvan muodot.

Olisitko bunkkeroinut reiän toisin? Olisitko sijoittanut vesiesteen eri tavalla? Olisitko muotoillut griiniympäristön toisin?

Huom. klikkaamalla kuvaa saat siitä suuremman.

Hyvä vesieste (Pielis-Golfin 5. reikä)

Golfin perusajatuksen mukaan palloa pelataan sieltä missä se on. Vesiesteet sotivat tätä ajatusta vastaan ja eivät siten ole esteistä parhaita.

Kuitenkin, kun hyvä luonnollinen vesi on tarjolla, niin pitäähän kentän sitä hyväkseen käyttää. Pebble Beach ei olisi mitään ilman Tyyntä valtamerta, eikä Pielis-Golf olisi mitään ilman Pielistä.

Okei, ei Pielis-Golfia voi verrata Pebble Beachiin, eikä Pielistä valtamereen. Mutta suomen viidenneksi suurin järvi on komea ja Nurmeksen kentällä on viisi hyvää reikää jotka hyödyntävät sitä.

Kentän ensimmäiset kolme reikää ovat nopeasti unohdettavia. Myös pitkä 4. reikä on tylsä, mutta se tarjoaa kauniin taustan omaavan griinin. Siitä eteenpäin Pielinen on läsnä lähes joka lyönnissä ja jokaiselta reiältä löytyy luonnetta.

Parhaat vesiesteet ovat sellaisia jotka pelaaja voi halutessa kiertää, mutta samalla tarjoavat selkeän hyödyn onnistuneesta ylityksestä. Tästä Pieli-Golfin 470 metriä pitkä viides reikä on oiva esimerkki. Suurin osa golfareista kiertää järven suosiolla, hyvälle klubipelaajalle se pitäisi tällä parvitosella onnistua kolmella huolellisesti pelatulla lyönnillä.

Minulle Nurmeksessa pelatun kierroksen kohokohta on yrittää lyödä tuossa toista päälle. Matka linnuntietä griinille ei välttämättä päätä huimaa, viimekesän kierroksilla (joista yksi oli seuran 20v. juhlakisassa) löin tuota sekä puuvitosella että neloshybridillä.

Vaikeaksi lyönnin tekee väylätasoa korkeammalla sijaitseva griini, kaukaa lyödyt pallot tulevat kovaa alas ja karkaavat helposti myös takana vaanivaan Pieliseen. Lisäksi griini on kallellaan vasemmalta oikealle, jolloin järven yli tulleet pallot laskeutuvat alamäkeen. Turvallisesti järven kiertäneellä golfarilla ei samaa ongelmaa ole, griini on hänen pelisuunnasta enemmän vastaanottava.

Jos hyvä reikä on sitä, että se tarjoaa vaihtoehtoja ja mielenkiintoisia lyöntejä, niin silloin Pielis-Golfin 5. reikä on hyvä.

Myös Nurmeksessa puhutaan kentän laajentamisesta 18 reikäiseksi. Sitä varten on riittävästi maata tarjolla, joten jo olemassa olevat Kurosen suunnittelemat 9 reikää pysyisivät ennallaan.

Toivottavasti Nurmeksessa jonain päivänä kierretään täyttä kenttää, mutta nytkin se on ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Pitäkää se mielessä kun Pohjois-karjalassa ajelette. Älkää antako tielle näkyvien reikien hämätä, parhaat reiät löytyvät Pielisen puolelta.

Kuvasta kiitos Pielis-Golfin toiminnanjohtaja Juha Holopaiselle.

Azingerin metodi ja euroopan tuleva joukkue

Golf Worldin erinomainen toimittaja Tim Rosaforte, jonka kanssa minulla oli ilo keskustella kesäkuussa U.S. Openin mediakeskuksessa useamman kerran, kertoo täällä kuinka kuinka kapteeni Azinger jakoi joukkueensa kolmeen pienempään ryhmään pelaajien persoonien mukaan.

Kaikki nelinpeli parit tulivat näiden ryhmien sisältä, kaikki harjoituskierrokset pelattiin oman ryhmän kesken. Ja mielellään rahasta, mitä isommat panokset sen parempi Azingerin mielestä.

Jokaisesta ryhmästä vastasi yksi apulaiskapteeneista. Mallin organisaatioon Captain America oli saanut laivaston erikoisjoukoista.

Ensimmäisen räiskyvän ryhmän muodostivat Phil Mickelson, Anthony Kim, Hunter Mahan ja Justin Leonard. Heistä huolehti vanha matchplay kettu Ray Floyd.

Toisessa ryhmässä olivat Etelävaltioiden pojat Boo Weekley, J.B. Holmes ja Kenny Perry höystettynä Jim Furykillä. Heidän omana kapteeninaan hääräsi Olin Browne, jolle ei pelaajana Ryder Cupista kokemusta kertynyt.

Kolmanteen ryhmään kuuluivat tasaiset puurtajat Stewart Cink, Steve Stricker, Ben Curtis ja Chad Campbell. Heitä kaitsi puttiguru Dave Stockton.

Jos Tiger olisi ollut joukkueessa hän olisi kuulunut etelän poikien ryhmään. Silloin Campbell ei olisi mahtunut joukkueeseen ja Furyk olisi siirretty puurtajien porukkaan.

Tiger ja J.B. Holmes olisi ollut melkoinen fourball pari. Ehkä kahden vuoden kuluttua, silloin USA:n joukkueen ydin voisi olla Tiger, J.B., Boo ja Bubba Watson.

Sunnuntain singelitkin jenkit pelasivat selkeässä järjestyksessä. Ensin Kim, Mahan, Leonard ja Mickelson, sitten Weekley, Holmes, Perry ja Furyk. Lopuksi kolmannen ryhmän Cink, Stricker, Curtis ja Campbell.

Azingerin metodi toimi erinomaisesti, kolme tiivistä porukkaa muodostivat vapautuneesti pelanneen joukkueen. Ei ihme että moni yrittää puhua häntä seuraavankin joukkueen kapteeniksi.

Faldosta sen sijaan kenelläkään ei tunnu olevan mitään hyvää sanottavaa.

Ketkä muuten pelaavat euroopan joukkueessa kahden vuoden kuluttua? Olisiko Mikko Ilonen silloin osa nuorta pohjois-eurooppalaista porukkaa vaikka Alexander Norenin ja Martin Kaymerin kanssa? Briteistä ehkä isompi porukka mukaan lukien ainakin McDowell, Casey, Poulter ja Rory McIlroy. Ja jenkkitourilta Garcia, Luke Donald ja Carl Petterson.

Kaksi paikkaa jäi auki, kuka ne vie?

Tommy ''Thunder'' Bolt

Usein ikimuistettavampaa kuin uralla saavutetut voitot ovat pelaajan persoona ja hänestä kerrottavat tarinat. Tällä viikolla kuollut Tommy Bolt on hyvä esimerkki.

Bolt voitti urallaan 15 PGA Tour kisaa sekä vuoden 1958 U.S. Openin. Kelpo ura, mutta ei häntä voittojen ansiosta muisteta. Sen sijaan, ''Thunder'' Bolt jää historiaan golfin tunnetuimpana mailanheittäjänä.

Kuvassa Boltin draiveri päätyy vesiesteeseen 1960 U.S. Openin viimeisellä reiällä.

Tommy kertoi mailanheiton olleen hänelle taidetta. Hän tiesi millaisen ''helikopterin'' heittää jotta maila ei hajoa. Boltin kerrotaan olleen myös opettaja, hänen sanotaan auttaneen mm. Arnold Palmeria. Tosin en tiedä opettiko hän Arnoldille muuta kuin että maila kannattaa aina heittää eteenpäin. Niin säästyy turhalta kävelyltä.

Eniten toistettu Bolt tarina menee näin: Tommy ja caddie miettivät viimeisellä väylällä mailavalintaa. Caddie sanoo, se on joko rautakolmonen tai rautakasi. Kun Bolt ihmettelee miten niin, caddie toteaa että muita ei ole jäljellä.

Bolt kuitenkin vanhempana kertoi, että mailanheitosta tuli vuosien saatossa enemmän showta kuin mitään muuta. Ei hän oikeasti jatkuvasti mailaa heittänyt vaan odotti että paikalla oli toimittajia ja kameroita. Näin siitä tuli huolellisen ja värikkään pukeutumisen lisäksi hänen tavaramerkkinsä.

Vielä toinen Bolt tarina: Tommy pelasi aikanaan Ben Hoganin mailoilla. Ben ei kuitenkaan suostunut maksamaan Tommylle mitään mailojen käytöstä. Kun Tommy voitti kisan, hän soitti Benille kysyen mitä annat kun voitin mailoillasi. Saat lyönnin eteen kun tulet pelaamaan, vastasi Hogan.

Köyhistä oloista noussut Bolt oli kuollessaan 92-vuotias.

Learn english or else?

Viime viikkojen kovin uutinen golfmaailmassa on LPGA Tourin pakkoenglanti. Pelaajien (siis ei-amerikkalaisten) tulee oppia englantia kahdessa vuodessa tai he voivat saada kilpailukieltoa. Tourin vaatimus on, että pelaajien pitää pystyä keskustelemaan pro-am partnereiden kanssa ja pitää lehdistötilaisuuksia. Sekä, kun se voitto tulee, pitää puhe englanniksi.

Kun LPGA epäilee pelaajan kielitaitoa, se voi pitää hänelle suullisen kokeen. Reputus johtaa kilpaikukieltoon.

LPGA:lla on iso ongelma, sillä jonkinlaisen pelioikeuden omaavia ''ulkomaalaisia'' Tourilla on peräti 121. He tulevat 26 eri maasta, isoin ryhmä on 45 pelaajatarta Etelä-Koreasta.

Yleinen uskomus on, että tämä kaikki on suunnattu kohti Korealaisia. LPGA kiistää väitteen ja sanoo uuden säännön koskevan kaikkia. Kuitenkin, LPGA esitti asian ensimmäisen kerran Korelaisten pelaajien tapaamisessa, ja sielläkin vain suullisesti.

Vasta tällä viikolla LPGA:n nettisivuille ilmestyi toiminnanjohtajan pehmentävä selvennys asiasta. Rangaistusta perustellaan sillä, että se korostaa ongelman tärkeyttä.


Fakta on, että englannin puute ja siitä seuraava hiljaisuus pro-am kierroksilla on paha ongelma. Pron tulee ''voittaa'' amatöörit puolelleen ja ihan tuppisuuna se ei onnistu. Amatööreille jää parempi muisto päivästä jos he saavat uuden pelaajan jota fanittaa, jonka uran edesottamuksia seurata jatkossa.

Ilman hyviä muistoa ei pro-ameilla ole jatkuvuutta, ilman pro-ameja ei ole kisoja, ja ilman kisoja ei ole Touria.


Toimittajat valittavat, että he eivät saa tietyistä pelaajista mitään irti. Siitä seuraa että, tulevia kisoja hehkuttavat jutut medioissa vähenevät.

Lisäksi, tämä tosin ei suoranaisesti kielitaitoon liity, naisten golfia seuraavien mielenkiinto laskee (tai ainakin hermot menevät), kun he eivät erota kaikkia ''kimejä'' toisistaan. Tällä hetkellä Tourilla on kymmenen Kim sukunimen omistavaa pelaajaa.

Korealaisten iso määrä on saattanut hidastaa heidän englannin oppimista. Ensimmäiset Korealaiset, kuten Se Ri Pak, olivat ''yksin'' ja joutuivat oppimaan kieltä nopeasti pärjätäkseen. Mutta, kun Korelaisten ryhmä kasvoi, LPGA jopa helpotti heidän elämää hankkimalla heille oman asioiden hoitajan ja tulkin.

Silti en usko että LPGA tulee koskaan yhtään kilpailukieltoa huonon kielitaidon johdosta jakamaan. Sen sijaan Tourin luulisi keskittyvän motivoimaan pelaajia oppimaan kieltä nopeammin.

Mitenköhän muuten sympaattinen K.J. Choi olisi pärjännyt muutama vuosi sitten suullisessa englannin kokeessa? Tuskin olisi läpäissyt, ja PGA Tour olisi ehdottomasti köyhempi ilman häntä.

Golfin historia olisi myös köyhempi ilman Argentiinan Roberto DeVicenzoa. Allekirjoitettuaan virheellisen kortin vuoden 68 Mastersissa ja jäätyään sen johdosta play-offin ulkopuolelle, DeVincenzo lausui kuolemattomat sanat ''What a stupid I am!''

Mielenkiintoinen kysymys on se, että tullaanko samanlaisia vaatimuksia näkemään muissa lajeissa? Esimerkiksi NHL liigan ikuisuusongelma tuntaa olevan amerikkalaisten penkkiurheilijoiden tavoittaminen. Voitaisiinko syyksi laittaa eurooppalaisten pelaajien, etenkin idästä tulevien, huono kielitaito? Ja hemmetin vaikeasti lausuttavat nimet!

Bogi 1 v.

Vuosi plus muutama päivä on kulunut tämän blogin avauksesta. Tarkoitus on ollut kirjoittaa omaksi iloksi omin ehdoin, ilman ylimääräisiä paineita. Tarkoittaa sitä, että en ole pyrkinyt säännöllisesti (esim. kerran tai kahdesti viikossa) jotain kirjoittamaan. Olen mieluummin kirjoittanut silloin kun on ollut jotain mielessä ja on ollut hetki ylimääräistä aikaa.

Kesäkuun US Open reissu oli ainoa poikkeus. Silloin olin luvannut Golfpisteelle, että kirjoitan reissusta säännöllisesti.


Muuten kesällä kirjoitukset ovat jäänet vähemmälle. Uskon kuitenkin, että talvella aikaa riittää paremmin. Talvella ehtii myös paremmin seurata mitä golfmaailmassa tapahtuu. Sitä kautta ehkä löytyy jotain sanottavaakin?


En ole halunnut kirjoittaa sellaisista jutuista joihin kaikki törmäävät kuitenkin. Sehän olisi ihan turhaa.


Lukijoita Bogilla on vuoden aikana ollut yli 3000. Sivut on ladattu seitsemän tuhatta jotain kertaa. Määrä ei välttämättä kuulosta isolta, mutta ei sitä joka vuosi ole kolmelle tuhannelle eri ihmiselle jotain kerrottu.


Eniten luettu juttu on liittynyt mailoihin (Titleist 755 raudat). Tarkoitus olikin kirjoittaa enemmän mailoista, mutta se on jäänyt tekemättä. En lupaa mitään, mutta jatkossa voisi tulla enemmän välineisiin liittyviä juttuja. Kuitenkin toistaiseksi itseäni ovat kiinnostaneet enemmän henkilöt ja kentät.

Kiitokset kaikille lukijoille!

Sam Sneadin porttikielto

Selostin eilen Urheilukanavalla Wyndham Championship kisasta tehdyn koosteen. Kisa on yksi PGA Tourin vanhimmista, sitä on pelattu jo vuodesta 1938 ja se tunnettiin pitkään nimellä Greensboro Open.

Etsiessäni tietoa kisasta törmäsin hauskaan tarinaan, joka liittyy siihen kuinka kirjavista syistä kisoja saatetaan jossain pelata. Tai jättää pelaamatta.

Greensboro Openin historiassa yksi nimi nousee muiden yläpuolelle. Legendaarinen maalaispoika Sam Snead voitti kisan peräti 8 kertaa, ensimmäisen kerran avajaisvuonna 38 ja viimeisen kerran 1965, jolloin hän oli jo 52 vuotias. Tuon ansiosta Snead on yhä vanhin PGA Tourilla voittanut.

Elegantisti svinganneen Sneadin moukkamaisesta käyttäytymisestä on lukuisia tarinoita. Hänen kerrotaan antaneen mailapojille ihan oikeasti monoa takapuoleen. Hän piti tarkkaa lukua pennosistaan, eikä antanut vastustajille lyhyitäkään putteja. Yleisesti uskottiin, että Snead säilytti rahojaan pihamaalleen hautaamissa tomaattitölkeissä.

Toisen maailmansodan jälkeen Greensboro Open vuorotteli Sedgefield Country Clubin (jolla tänä vuonna pelattiin 31 vuoden tauon jälkeen) ja Starmount Forest nimisen kentän välillä. Kun vuonna 1960 Snead voitti kisan huonokuntoisella Starmountin kentällä, hän vitsaili kentän omistajalle, että ehkä tämän tulisi käydä kaivamassa esiin muutama tölkillinen rahaa ja käyttää niitä kentän kunnostamiseen. Starmountin omistaja ei Sneadin huumoria ymmärtänyt ja antoi hänelle elinikäisen porttikiellon.

Tämä oli kisan järjestäjille ongelma. Eihän moninkertaista voittajaa, ja yhtä aikansa todellisista suurpelaajista, voinut jättää kisan ulkopuolelle. Joten Greensboro Openia ei enää koskaan Starmountin kentällä pelattu.

Slammin Sam muuten voitti PGA Tourilla ennätykselliset 82 kertaa. Tigerille voittoja on kertynyt 65.

PS. yritin etsia netistä jossain näkemääni kuvaa siitä kun (yli 80 vuotias?) Snead esittelee Tigerille kykyään yhdellä jalalla seistessään potkaista toisella jalalla yli kahden metrin korkeudella olevaa kattoa. Harmikseni en sitä löytänyt.

Dudley Hart kävi Kytäjällä

Olen tänä kesänä pelannut kaksi täyttä kierrosta NW-kentällä. Siis sillä jota uudeksi kutsutaan.

Ensimmäinen kierros oli Näppiksen kanssa ja toinen tuli muutamaa päivää myöhemmin PGA Touria pelaavan Dudley Hartin kanssa. Kummatkin ikimuistettavia kierroksia.

Näppiksestä juttua on riittänyt joten kerrotaan meidän kierroksesta vain, että mukana pelannut Kytäjä Golfin kapteeni Niko Helin pelasi loistavasti - ei bogeyja, neljä birdietä, yhteensä 68. Keltainen tee, mutta silti hienosti. Itsekin pelasin bogittoman 70 lyönnin rundin, uskokaa vaan.

Tällä viikolla Scandinavian Mastersia pelaava Hart vietti viime viikon Suomessa ystäviensä luona. Jotakin kautta hän saapui Kytäjälle ja kävimme kuvan joukolla kiertämässä (vasemmalta Nordic liigaa pelaava Juha-Pekka Peltomäki, Vuosaaressa opettava Jyry-Jussi Peltomäki, Dudley ja minä).

Buffalossa asuva ja juuri 40v. täyttänyt Dudley siirtyi ammattilaiseksi 1990, samana vuonna kuin minäkin. Erona se, että Dudley pelasi itsensä saman tien karsintojen kautta Tourille ja on pysynyt siellä siitä lähtien. Tilastoissa on yli 450 starttia kahdella voitolla, rahaa on kertynyt reilut 11 miljoonaa taalaa.

Viime kaudesta Dudleylla jäi puolet pelaamatta vaimon sairastumisen vuoksi. Tänä vuonna asiat ovat paremmin ja pelit ovat kulkeneet mukavasti, neljä kertaa kymmenen joukkoon sijoittunut Dudley on rahalistalla sijalla 67.

Dudleyn kotiseudulla golfkausi on samanmittainen kuin meilläkin. Ei ihme että hän aikanaan hakeutui pelaamaan yliopistogolfia Floridaan. Dudley isä on klubipro ja ainoa opettaja/valmentaja joka hänellä on ollut. Opiskeluaikana kuuluun Leadbetteriin oli jotain kontaktia, mutta homma oli liian teknistä ja loppui lyhyeen.

Golfia on siis opittua perinteisellä menetelmällä, lyömällä palloja ja pelaamalla. Aina Yhdysvalloissa ikäluokkansa parhaimpiin kuulunut Dudley järkeili, että jos lyö palloa riittävän hyvin niin lähipeliä ei tarvitse. Mutta kun yliopistopelit eivät alkuun sujuneet toivotulla tavalla, treeneihin oli pakko ottaa chipit ja pitchitkin.

Dudleyn tämän kauden tilastot kertovat hänen olevan keskimääräistä parempi kahdella osa-alueella. Ne ovat griiniosumat ja putit per kierros. Sehän riittää, silloin ei haittaa sekään, että on draiverilla keskiarvoa sekä lyhyempi että vinompi.

Dudley oli sen verran mukava kaveri, että täytyy kannustaa häntä tällä viikolla ja jatkossakin. Ja puhetta oli, että Dudley tulisi joku päivä takaisin pelaamaan SE kentänkin. Ehkä sekin joskus toteutuu.

Harjoitus tekee (melkein) mestarin

Minä pidin tätä Ian Poulterin puttitreeniä koskevaa juttua mielenkiintoisena. Se toi myös mieleen vanhoja muistoja, muistan kerran pikkupoikana hinkanneeni Talin harjoitusgriinillä samaa puttia niin että jalanjäljet näkyivät griinillä useamman päivän. Kyllä hävetti ja pelotti, piti vältellä ne päivät silloista kenttämestaria Sipposen Masia.

Kerron aina oppilaille, että tähtäyksessä ei ole kysy siitä mikä näyttää oikealta, vaan miltä oikea näyttää. Sitä on Poulterkin treenannut, tavalla tai toisella pelaajan pitää hakeutua tilanteeseen jossa tietää varmasti tähtäävänsä oikein ja sitten totutella siihen.

Minni unohti meikata

Minni hauskuutti mediaa perjantaina naisten U.S Openin toisen kierroksen jälkeen. Varmaankin moni varovaisiin ja ylikohteliaisiin lausuntoihin tottunut toimittaja innostui Minnin reippaasta juttelusta.

Me tiedämme kuinka pirteä ihminen Minni on, kiva nähdä että se huomataan amerikassakin.

Ytimekkäästi Minnin haastattelusta on blogannut Palm Beach Postin Craig Dolch. Käykää katsomassa täältä.

Rocco, Rauha ja Rakkaus

Rauhanvyötä pitänyt Mediate sanoi pääsevänsä pelamaan maanantaina voitosto maailman parhaan pelaajan kanssa. Voiko ihminen enempää toivoa, Rocco kysyi.

Hän totesi, että toki olisi mielellään tehnyt yhden birdien enemmän ja voittanut suoraan. Mutta hän kertoi olevansa ylpeä siitä, että pakotti Tiikerin tekemään jotain.

Tappelussa häviäisin varmasti, mutta mehän pelaamme vain golfia. Minulla ei ole mitään menetettävää.

Ei huonosti 45-vuotiaalta, joka oli maailmanlistan sijalla 158 viikon alkaessa, jonka draivien keskimitta on 246 metriä ja joka on menetty noin viisi vuotta urastaan selkävaivoihin.

Rock on!

Sunnuntain range

Tiikeri löi palloja on 40 minuuttia. Lyöminen vaikutti helpommalta kuin eilen, svingiä ei tarvinnut hakea ylimääräisillä eleillä. Haney ei koko aikana montaa sanaa sanonut.

Raudoissa oli pienempi draw kuin eilen. Tänään Tiikeri löi myös joitain selkeitä fadeja, sekä keskiraudoilla että draiverilla.

Ihan kaikia kaaria en nähnyt koska KUSI uutisten (ihan totta, tässä linkki http://www.kusi.com/ ) kuvaaja tuli välillä eteeni.

Hän löi myös useita matalia ''stingereitä'' sekä väyläpuulla että draiverilla.

Svingejä polvi ei näyttänyt haittaavan ollenkaan. Tosin kävely rangella oli varoivaisen oloista.

Viimeiseksi Tiikeri löi yhden draivin, sellaisen jonka ykkösellä halusi. Ei auttanut. Kolmas tupla samalla reiälle, vaikea uskoa.

Muita kärkinimiä en kunnolla päässyt seuraamaan, koska Tiikeri löi aivan rangen vasemmasta reunasta ja kaikki muut oikeasta. Westwood löi palloja aika kauan, ainakin noin tunnin ajan.

Hämmästyttävää, mutta Westwood ei ole ikinä kamppaillut tosissaan major voitosta.

Sunnuntain kenttä

USGA:n mukaan griinien nopeus (stimpmeter 13+) ja kovuus on sama kuin aiemmilla kierroksilla. Tämä on ollut tavoitekin viime vuosina, joskus aikoinaan griinit usein nopeutuivat kisan edetessä.

Griinejä on varoivaisesti kasteltu joka ilta, jotta ne pysyisivät samanlaisina.

Televisiosta seuraaville tässä tietoa muutamilta rei'iltä:
-3. reikä (par 3) pelataan tosi lyhyenä, vain noin 125 metrisenä. Lippu on 5 metriä etureunasta ja vajaat 4m vasemmasta reunasta. Rotko vaanii vasemmalla.

9. reikä (par 5) tii edessä. Reikä noin 520 metrisenä jotta pelaajilla olisi mahdollisuus kahdella päälle.

13. reikä (par 5), jossa Tiikeri upotti tuon uskomattoman 20 metrisen eaglen eilen, pelataan aivan takaa. Pituus noin 560 metriä.

14. reikä (par 4). Muutama viikko on huhuttu, että tämä reikä pelataan kerran lyhyenä. Oikeassa olivat, mitta tiiltä lipulle on tasan 267 yardia (n. 244m). Lippu on edessä oikealla tarkoittaen, että oikealle lyöty avaus jättää pelaajalle ns. short-side tilanteen. Tuuli reiällä on vasemmalta oikealle, minkä luulisi helpottavan suoraan lipulle draivaavia pelaajia.

Aamun pelaajista ainakin Jesper oli tehny eaglen.

16. reikä (par 3, tänään 175m) on lyhyempi kuin eilen, mutta vasemmalle siirretty tii vaikeuttaa lyöntiä.

18. reikä (par 5) on tänään 480 metriä pitkä. Lippu oikealla 5m etureunasta.

Potentiaalisia eagle reikiä on takaysillä ainakin kolme (1o, 14, ja 18). Se tarkoittaa, että joku voi yllättää johtajat tulemalla takaa kovaa.

Hienoa! Tulee mieleen Augustassa pelatut Mastersit, ennen siellä tehtyjä muutoksia.

Lauantain kuulumisia

Vietin jälleen suurimman osan aamupäivästä rangella.

Ernie Els jatkoi pallojen lyömistä Right Angle2 rele käsivarressaan. Noin 50 minuutin jälkeen hän otti sen pois ja löi parikymmentä ''normaalia'' lyöntiä.

Carl Petterson oli rangella noin 45 minuuttia, sinä aikana hän sai lyötyä korkeitaan nelisenkymmentä palloa. Miehen täytyi puhua koko ajan, ja kaikkien kanssa. Pisimpään hän keskusteli Golf Digestin tyylikonsultti Marty Hackelin kanssa.

Harrington löi parikymmentä yhden käden draivia, vuorotellen vasemmalla ja oikealla. Sen jälkeen hän veteli vuorotellen fade ja draw draiveja.

Vaihdoin Parnevikin kanssa muutaman sanan, pelasimme aikanaan samassa yliopistojoukkueessa. Parnevik kertoi pelaavansa Scandinavian Mastersin kesällä Ruotsissa.

Tiger löi palloja 40 minuuttia. Raudoissa oli yllättävän vahva draw, tuuli tuli vasemalta oikealle. Hän ei lyönyt ensimmäistäkään fadea koko aikana.

Kun Tiikeri poistui, perään lähti kolmenkymmenen toimittajan ja muun ''hang around'' kaverin häntä.

Jimenez ''smoke-free'' US Openissa

San Diegon kaupunki kielsi tupakoimisen puistoissa, rannoilla ja omistamillaan golf-kentillä 2006. Kaupunki päätti kuitenkin USGA:n pyynnöstä sallia polttamisen narujen sisäpuolella kisan ajan.

Se on Jimenezin onni. Miguel Angel saapui rangelle lauantaina noin tunti ennen lähtöaikaansa ja ensi töikseen sytytti sikarin.

Lehdistö kysyi häneltä perjantaina toisiko major voitto autotalliin uuden Ferrarin. Ei ei, kyse ei ole määrästä vaan laadusta vastasi Jimenez.

Alkuviikosta Miguel ei uskonut mahdollisuuksiinsa, kenttä vaikutti liian pitkältä. Eilen illalla hän yksinkertaisesti totesi olevansa 44-vuotias ja haluavansa ainakin yhden majorin urallaan voittaa.

Viime vuonna ketjupolttamalla voittanut Cabrera on muuten lopettanut polttamisen kokonaan.

Hauskin ryhmä

Tänä vuonna USGA laittoi World Rankingin parhaat kaksitoista pelaamaan toistensa kanssa, mutta muut ryhmät se teki mielivaltaisesti.

Hauskin niistä on mielestäni Shingo Katayama, Boo Weekley, ja Miguel Angel Jimenez. Mitä miettii syvän etelän murretta mongertava Boo pomppien kävelevästä japanilaisesta cowboysta?

Tai mitä pitää hän Jimenezin eleganteista kengistä?

Kaikille sattui perjantaina oranssi paita päälle.

Perjantaina rangella nähtyä

Olen viettänyt aikaani seuraamalla pelaajia rangella. Siellä näkee paremmin kuin kentällä.

Ernie Els treenasi kierroksen jälkeen Right angle2 kapistus oikeaan käsivarteen kiinnitettynä. Se pitää backsvingin leveänä, mutta samalla myös lyhentää sitä. Butch Harmonia ei paikalla näkynyt. Ernin kaveri otti yhden videon svingistä n95 kännykällä. Els katsoi sen muutamassa
sekunnissa.

Bob Rotella pyöri samanaikaisesti rangella jutellen monen pelaajan kanssa, mutta Ernin luona hän ei käynyt.

JB Holmes löi parikymmentä draivia puolella teholla, ne eivät juuri päätä korkeammalle nousseet. Sen jälkeen lähti sama määrä todellisia pommeja. Niitä oikeasti voi kutsua power fadeiksi.

Bubba Watsonin wedgeissä on melkoinen draw. Sitä tosin korosti vasemmalta oikealle puhaltava tuuli.

Immelman ja Verplank löivät palloja vierekkäin. Kaverit ovat samankokoisia, mutta muuten kontrasti oli melkoinen. Verplank on pienikokoinen, mutta kankea. Rautakasit lähtivät enemmän ylöspäin kuin eteenpäin. Verplankin täytyy olla hemmetinmoinen PELAAJA, koska pallonlyöjänä hän ei tee vaikutusta.

Tyylikkäin svingi on John Rollinsin. Jos itselle voisi jonkun valita, ottaisin sen.

Rocco Mediaten kanssa en svingejä vaihtaisi, mutta tällä hetkellä hän johtaa kisaa.

Kisan nuorimalla pelaajalla Ricky Fowlerilla (19v) on myös koko joukon nopein svingi. Amatööri Fowleria pidetään tuleivaisuuden nimenä, saa nähdä kuinka paljon hänen tyylinsä muuttuu lähi vuosina.

Avauskierroksen peleistä

Tänään oli ensimmäinen kerta kun olen nähnyt Tiikerin ''livenä''. Ensimmäisellä reiällä hän teki tuplan, sama tulos neljännellätoista kun hänet seuraavan kerran näin.

Ne ovat Tiikerin ainoat tuplabogit tänä vuonna.

Kahdeksannentoista draivin jälkeen Tiikeri oli irvistänyt kivusta. Lauri, joka on täällä valokuvaamassa ja pääsee narujen sisäpuolelle, kertoi Tiikerin ontuneen selkeästi viimeistä kävellessä.

Tiikerin, Mickelsonin ja Scottin ryhmää seurannut toimittajien määrä oli uskomaton. Tiikeri myös huomautti asiasta lehdistötilaisuudessa. Hänen mukaansa narujen sisäpuolella seurasi noin sata toimittajaa, enemmän kuin koskaan ennen.

Fredrik Jacobsen lopetti kierroksensa tulokseen +3 ja siirtyi välittömästi rangelle. David Leadbetter seurasi mukana.
Seurasin vierestä kun downsvingiä yrittettiin saada lähtemään lantiosta oikean hartian sijaan. Maila lapaluiden taakse, tiukka kierto taakse, sitten vasemmasta lonkasta kiertäen läpi. Aika perinteistä.

33-vuotias mini-tour pelaaja Justin Hicks pelasi 68. Ulosmeno (10 tiiltä alkaen) birdie, bogey, birdie, birdie, bogey, bogey, birdie, birdie, birdie. Siis kolme alle ilman yhtään par-tulosta.

Keväällä Buick Openissa täällä pelasi toinen Justin Hicks. Jopa PGA Tour sekoitti miehet, voittoshekki oli lähetetty väärälle miehelle. Nationwide Tour oli samanaikaisesti peruuttanut tämän Hicksin osallistumisen, koska luuli hänen pelaavan Buickin kisassa.

Hicks on pelannut kisaa seitsemällä eri mini-tourilla. Maverick Tour on hänelle 25 tuhatta pystyssä, tourin omistaja katosi rahojen kanssa ja kisat loppuivat siihen.

Ruuhkaa golfkentällä

Torrey Pinesin kentällä pörrää edestakaisin uskomaton määrä erilaisia ajoneuvoja. Vähän väliä saa väistää vastaan tulevaa E-Z-GO:ta tai Cushmania. Tunnelma on kuin pienessä kaupungissa ruuhka-aikaan.

Ihmettelimme kaverini Laurin kanssa jokaisen auton tarkoitusta. Samalla ohitsemme ajoi Cushman lavallaan neljä tynnyrillistä olutta.

Kisa on käynnissä!

Seurasin aamulla pelaajien lämmittelyä rangella. Superryhmän (Woods, Scott, Michelson) kavereista Adam löi eniten palloja.

Butch Harmon antoi ajastaan enemmän Mickelsonille. Phil löi palloja apunaan maassa lepäävä, suuntaa näyttävä varsi. Lyöntien välissä he keskustelivat rauhallisin elein svingistä.

Kun Phil poistui Butch siirtyi toisen suojattinsa Scottin luo. Hänelle Butch antoi vain muutaman rohkaisevan kommentin.

Yksi rangella lyövistä ei näyttänyt kuuluvan joukkoon. Pakko oli siirtyä katsomaan kuka pienikokoinen kaveri löi ylisuuri liivi päällä, pehmeät klubigolfarin kengät jalassa, ja mikä kauheinta, grafiittivartisilla raudoilla. Sehän oli yhden majorin (PGA) voittanut Rich Beem.

Boo Weekley hauskuutti vierässä hengailevia aloittamalla (tahallisella) soketilla.

Ykkösen tiillä tunnelma ennen superryhmän avauksia oli latautunut. Ensimmäinen in the hole huuto kuuloi Tigerin follow thrun aikana.

Avaus kuitenkin päätyi kauas vasemmalle. Sieltä välilyönti, sitten wedge yli griinin. Korttiin tuplabogey. Ei saanut Tiikeri toivoamaan avausta, varsinkin kun vielä kolmannella pari metrinen birdie livahti ohi.

Kuka voittaa?

Ykkössuosikkini US Open voittajaksi Sergio Garcia. Seurasin hänen rangella lyömistä tiistaina liki tunnin. Koko toiminta vaikutti helpolta ja rennolta, ero takana touhunneeseen Stensoniin oli silmiinpistävä.

Toukokuussa voitettu Players Championship (ns. viides Major) oli iso asia. Sen johdosta Sergio on nyt aiempaa valmiinpi Major voittajaksi.

Tigerin tai Mickelsonin voitto ei minua myöskään yllättäisi. Mielestäni muita seurattavia nimiä ovat:
-Hunter Mahan
-Boo Weekley
-Ruiji Imada
-Justin Rose
-Antony Kim

Joku näistä, tai sitten joku ihan muu.

Reilu ja hauska Torrey Pines

Aurinko puski keskiviikkona pilvien läpi ja tuntui siltä, että yhä useampi pelaaja käytti sanoja fun ja fair puhuessaan kentästä. Tämä on ennenkuulumatonta, yleensä US Open kentistä on puhuttu sävyyn joka viittaa tuskaan ja kidutukseen.

Täällä asiantuntijat ovat kommentoineet, että aiempina vuosina valtaosa pelaajista on lähinnä pelännyt pelattavaa kenttää. Tänä vuonna tilanne on toisenlainen.

Suurin syy lienee odotettua leveämmät väylät. Niiden leveys vaihtelee 21-30 metrin välillä. Neljää väylää on jopa levennetty Buick Openista, kahta kavennettu.

Lisäksi väyliä reunustavat raffit pahenevat asteittan. Ensin tulee reilun metrin leveä kaistale semiraffia, mistä pallon kontrolloitu lyöminen ei ole ongelma. Sitten tulee viiden metrin kaistale noin 6-7cm pitkää varsinaista raffia, jossa pallon makaaminen on tuurista kiinni. Tuo raffi on ennemminkin sitkeää kuin pitkää ja jos pallo valahtaa syvälle niin griinille ei par nelosilla ole asiaa.

Ja sen jälkeen tulee todella ilkeä viidakko josta muuta ei voi kun lobata väylälle. Narut ovat myös siirretty aiempia vuosia kauemmaksi väylistä jotta katsojat eivät tallaisi tätä heinää.

Asteittan pahevat raffit olivat ensimmäisen kerran käytössä pari vuotta sitten. Tämä on hyvä muutos USGA:ta, se tekee kentästä reilumman. Mitä vinompaan lyöt, sitä pahempaan paikkaan joudut.

Kärjistäen, aiempina vuosina US Openin voitti se pelaaja joka draivasi tarkemmin. Nyt isompaan roolin nousee hyvät pitkät raudat.

Tiger voitti tammikuussa pelatun Buickin tuloksella -19. Nyt voittotulos ei tule olemaan yhtä kova koska:
-griinit ovat kovemmat ja nopeammat
-raffi on sitkeämpää
-kenttää on hieman pidennetty
-bunkkerit ovat pehmeämmät

Tiikerin keskiviikko

Tiger saapui kentälle noin kello kymmenen, puttaili ensin puoli tuntia, sitten rangelle ja sen jälkeen takaisin harjoitusgriinille.

Päivä oli pulkassa alle kahdessa tunnissa. Pelaamatta jättäminen tuskin oli varoivaisuutta polven suhteen, vaan tämä on ollut Tiikerin rutiini viime vuosina majorin aattona.

Yleinen mielipide on, että Tiikerin polvi on ainakin riittävässä kunnossa. Suurempi ongelma hänelle tulleekin olemaan pelaamattomuus. Tiikerin omien sanojen mukaan se voi näkyä kierrosten alussa. Pelirytmiin pitäisi päästä heti ensimmäiseltä reiältä, aiemmin pitempien taukojen jälkeen juuri se on ollut vaikeaa.

Itse luulen että pelaamattomuus saattaa jopa olla etu Tiikerille. Augustassa hänen otteissaan näkyi yliyrittäminen, mutta nyt odotukset eivät ole yhtä korkealla. Ehkäpä se johtaa vapaampaan ja rennompaan golfiin.

Adam Scottin, joka on kolmantena pyöränä Tigerin ja Mickelson ryhmässä, tilanne lienee pahempi. Adam ei ole pelannut liki neljään viikkoon murtuneen pikkurillin johdosta ja monet epäilevät pelin jäävän jo huomenna kesken. Scott itse väittää sormen olevan kunnossa.

Mikä on Tiikerin kunto?

Tiikeri on startannut maanantain (9 reikää) ja tiistain harjoituskierroksille aamu seitsemältä. Kirittäjinä ovat olleet Bubba Watson ja 2o-vuotias amatööri Jordan Cox.

Ainakin Coxin mukaan Tiikerin polvivamma ei ole kentällä näkynyt. He is fully recovered, sanoi Cox lehdistötilaisuudessa.

Stanfordissa opiskelevalla Coxilla on kisan lisäksi myös tenttiviikko meneillään. Tänä iltana (tiistai) hän suorittaa netin välityksellä viestinnän tentin.

Tiger itse oli polven suhteen varauksellisempi. Hän kertoi polven olevan hieman turvonnut ja arka, mutta kuitenkin pelikunnossa.

Pitkä mutta ei enää niin tylsä

Suomessa tietääkseni kasvaa vain yhtä mäntylajia, kaliforniassa lajeja löytyy useita kymmeniä. Torrey mänty on niistä harvinaisin, sitä esiintyy vain San Diegon alueella.

Torrey Pinesin kenttä avattiin 1957. Upeasta merenranta sijainnistaan huolimatta kenttää on pidetty tylsänä. Alkuperäisen suunnitelman takaa löytyy isä ja poika kaksikko, William F. Bell ja William Bell. Isä kuitenkin kuoli jo rakentamisen alkuvaiheessa, joten kenttä lienee enemmäm pojan suunnitelema.

Viisi vuotta sitten Open Doctor lempinimen saanut Rees Jones laittoi uusiksi griinit ja bunkkerit. Uusi ilme on ansainnut paljon kehuja.

Torrey Pines on 340 metrillä historian pisin US Open kenttä. Liki 7000 metriä pitkänä par 71 kenttänä se on esimerkiksi Kytäjän vanhaa puolta 600 metriä pitempi.

Ja vaikka väylät ovat nopeat ja rullaavat, kenttä kuitenkin pelaa pitkänä. Phil Mickelson kertoi lehdistötilaisuudessa tänään lyöneensä rauta ysillä 135 jaardia (123 metriä). Lyhyt mitta johtuu kosteasta ja pilvisestä kelistä, sekä siitä että ollaan meren rannassa. Lisäksi sää oli tänään viileä, lämpöasteita vain noin 15.

Phoenixin kisassa, joka pelataan kuivassa ja kuumassa ilmassa sekä 450 metriä merenpintaa korkeammalla, Mickelson sanoo lyövänsä samalla mailalla 170 jaardia (155m). Siinä on eroa yli kolmekymmentä metriä.

Mickelsonin mukaan Torrey on pisin kenttä jolla hän on kisannut. Griineille tullaan melkein kaikilla parnelosilla joko rauta kolmesella, nelosella, tai viitosella.

Voittaja tulee olla hyvä pitkien rautojen lyöjä. Ensimmäiseksi Woodsin ja Mickelsonin jälkeen tulee mieleen Sergio Garcia.

Kuinka pelaa klubigolfari US Open kentällä?

Viime vuoden kisan jälkimainingeissa Tiger totesi, että kymppitasoituksella pelaavan ei ole mitään mahdollisuutta alittaa sataa US Open kentällä. Siis, että tavalliset golfarit eivät ymmärrä kuinka vaikeita majoreihin viritetyt kentät ovat, tai että kuinka hyviä tour-pelaajat ovat.

PGA Tourin slogan kuuluu These guys are good! Markkinointilause, mutta totta.

Monesti on keskusteltu siitä montako lyöntiä klubigolfari häviää Tiikerille per kierros. Itse arvioisin 10 hcp kaverin häviävän noin 25 lyöntiä kisakentällä. Saattaa kuulostaa paljolta, mutta Tigerin tasoitukseksi on joskus laskettu lukema +9.


Golf Digest haistoi tässä hyvän tarinan ja päätti testata asian. Etsinnät sopivan koekaniinin löytämiseksi aloitettiin, hakemuksia tuli yli viisikymmentätuhatta. Niiden joukosta valittiin kourallinen finalisteja joista yleisö äänesti voittajan.


Olosuhteiden tuli vastata US Openia, siksi kierros pelattiin kisaa edeltävänä viikonloppuna. Ryhmään otettiin julkkiksia jotka houkuttelisivat yleisöä paikalle. Paikalle hankittiin myös USGA tuomari valvomaan peliä ja televisiokamerat ikuistamaan tapahtuman.


Äänestäjät valitsivat keuhkosyöpää sairastavan, mutta tupakoimattoman 39-vuotiaan John Atkinksonin. Atkinson otti kierrokseen valmistautumiseen tosissaan. Pro piti hänelle tunteja sateen sattuessa kotona. Totutellakseen yleisöön hän kutsui viitisenkymmentä tuttuaan seuraamaan harjoituskierrosta. Lisäksi, tunnettu urheilupsykologi Bob Rotella toimi Atkinsonin caddiena.


Kierrosta seurasi yli kolmetuhatta ihmistä. Mukana pelasivat Dallas Cowboysien pelinrakentaja Tony Rome (hcp 2.2), aamutv:n ankkuri Matt Lauer (hcp 6.2) , sekä poppari Justin Timberlake (hcp 6.0). Kaikki tottuneita esiintyjiä.


Butch Harmon toimi Romon mailapoikana ja Greg Norman Lauerin caddiena.


Isoja amaöörikisoja kokenut Romo oli joukon paras, lopputulos 84. Myös Timberlake alitti sadan parilla lyönnillä, Matt Lauerin lopputulos oli tasan sata.


Atkinsonilla ei ollut mahdollisuuksia. Hänen kaverit kommentoivat kierroksen jälkeen, että parempi niin, sillä ilman tulospaineita Atkinsonin oli helpompi nauttia tilanteesta. Lopputulos oli 114. Varovaisella taktiikalla (avaukset hybrideillä) pelannut Atkinson aloitti hyvin neljällä peräkkäisellä bogilla, mutta sitten homma karkasi käsistä. Korttiin ei tullut loppujen lopuksi par tuloksia ollenkaan.

Koko ryhmä ei tehnyt yhtään birdieä. Pisin upotettu putti oli noin seitsemän metriä pitkä. Raffit olivat odotetun hankalia, vahva Romokaan ei viimeisellä reiällä päässyt kymmentä metriä enempää eteenpäin edes sandwedgellä.

Täällä NBC näyttää tapahtumasta tunnin koosteen sunnuntaina ennen varsinaista kisalähetystä.

U.S. Open 2008

Tervehdys San Diegosta! Olemme täällä kaveriporukalla seuraamassa tulevana torstaina Torrey Pinesin kentällä alkavaa U.S. Openia.

US Open pelattiin ensimmäisen kerran 1895 9-reikäisellä kentällä Rhode Islandin osavaltiossa. Silloin kierrettiin 36 reikää yhtenä päivänä, voittaja Horace Rawlins kuittasi palkinnoksi $150 tuloksella 173 (91-82).

Ensimmäinen merkittävä kisa käytiin 1913 jolloin tuntematon amerikkalaispoika Francis Ouimet kukisti tähtipelaaja Harry Vardonin. Tuo tarina on kerrottu elävästi Mark Frostin kirjassa The Greatest Game Ever Played.

Nykymuotoisena (72 reikää neljänä päivänä) kisaa on pelattu vasta vuodesta 1965. Silloin voittajaksi selvisi piskuinen Gary Player. Sitä ennen USGA piti tärkeänä pelaajien fyysisen kestävyyden testaamista, joten viimeisenä päivänä pelattiin 36 reikää.

Viimeiset neljä voittoa (Cabrera, Ogilvie, Campbell ja Goosen) ovat menneet yhdysvaltojen ulkopuolelle. Se on pisin moinen putki sitten vuoden 1910.

Uskomatonta, mutta viimeisestä eurooppalaisesta voitosta on jo 38 vuotta. Tuolloin 25-vuotias englantilainen Tony Jacklin voitti seitsemän lyönnin marginaalilla. Vuonna 1988 Ian Woosnam oli jaetulla toisella sijalla, seuraavana vuonna Nick Faldo hävisi uusinnassa Curtis Strangelle, ja vuonna 1992 Colin Montgomery tuli kolmanneksi Pebble Beachissä.

Neljä pelaajaa (Willie Andersson, Bobby Jones, Ben Hogan, Jack Nicklaus) ovat voittaneet kisan neljästi. Hale Irwinin nimi on kaiverrettu pokaaliin kolmesti.

Tigerin kaksi voittoa ovat vuosilta 2000 ja 2002. Tiikerin pelikunto on polven tähystyksen johdosta arvoitus, mutta nyt pelattavalla Torrey Pinesin kentällä hän on ollut liki voittamaton. Tammikuussa täällä pelattavan Buick Openin hän on voittanut viidesti viimeisenä kuutena vuotena.

Ensimmäinen ''iso'' Torrey Pines voitto tuli jo 1984 kun kahdeksan vuotias Tiikeri vei alle kymmenen vuotiaiden sarjan World Junior Championship kisassa nimiinsä. Samana vuonna David Toms voitti isojen poikien (15-17 vuotiaiden) sarjan ja Ernie Els 13-14 vuotiaiden mestaruuden.

Tarkoitukseni on laittaa täältä juttua päivittäin. Kertokaa toki mitä haluatte kuulla.

Parempi grippi suolaa vähentämällä

PGA Tour pelaaja Arron Oberholser on todennut liiallisen suolan syönnin lihottavan sormia ja se ei tee hyvää hänen otteelle. Niinpä hän minimoi suolan syöntia, jotta ote tuntuisi pienemmältä. Se fiilis tietää hyvää kisaviikkoa.

Oberholser toteaa myös, että maila tuntuu käsissä erilaiselta joka päivä.

Perinteinen opetus saarnaa toistojen ja ruutiinien puolesta, mutta päivästä toiseen muuttuvalle fiilikselle ei pelaaja juuri mitään voi. Sehän tästä pelistä tekeekin niin mielenkiintoisen.

Käy katsomassa näitä grippikuvia, kuvassa Arron esittelee puttiotettaan. Samasta galleriasta löytyvät mm. Chris DiMarcon, Jesper Parnevikin, K.J. Choin ja Stewart Cinkin otteet.

Demopäiviä Kytäjällä

Kyselyjä demopäivistä on tullut paljon, tässä infoa alkukauden tapahtumista.

Demokauden aloittaa Nike Golf keskiviikkona 14.5. klo 15-18.
Löydät silloin rangelta Niken koko mailavalikoiman. Esillä ovat mm. SQ Sumo draivereiden uudet mallit 5900 (neliö) ja 5000. (Kyllä, neliön ääni on nyt aiempaa mallia kauniimpi.) Uutta on se, että neliömuotoa löytyy myös väyläpuista ja hybrideistä.
Rautoja harkitsevan klubipelaajaan kannattaa tutustua uusiin Sumo ja Slingshot 4D rautoihin.
Rangella teitä palvelevat minä ja Niken vanha tuttu demomies Mikko.

Sunnuntaina 18.5. klo 10-14 vuorossa on Callaway Golf.
Tällä demopäivällä luvassa on jotain tavallista enemmän. Paikalle saapuu normaalisti Ruotsia kiertävä Callawayn Demoauto, mikä launch monitoreineen mahdollistaa tarkemman custom fitin. Huom. custom fittiin haluavien tulee varata aika, tarjolla on puolen tunnin sessioita. Ajasta veloitamme 20 euroa, joka vähennetään mahdollisista ostoksista.
Ajan voi varata minulta soittamalla numeroon 050 5667167 tai s-postitse antti (at)golflink.fi.
Tietenkin koko Callawayn mallistoa pääsee testaamaan myös normaalisti ilman mitään custom fit aikaa. Paikalla ovat Ruotsin miesten lisäksi minä ja Callawayn demomies Tapsa.

Titleist tulee Kytäjälle peräti kolmena peräkkäisenä päivänä. Ne ovat ti 27.5-to 29.5. Kellonajoista minulla ei vielä ole tietoa, mutta laitan ajat tähän heti muine lisäinfoineen kun mahdollista. Palaa siis tähän kirjoitukseen myöhemmin.

Lisäys 20.5. Nyt ovat kellonajat varmistuneet, Titleistin demo pidetään jokaisena päivänä klo 14-18. Huom. paikalle testattavaksi tulevat myös Cobran demomailat.

Demopäivät järjestää Kytäjän Golflink Proshop, joka myy vain parhaita merkkejä. Ja aina kilpailukykyiseen hintaan. Tervetuloa!

Uuteen kenttään liittyy aina paljon kysymyksiä

Tästäkö se väylä lähtee kolmen vuoden kuluttua?


Kävin torstaina tutustumassa uuteen kenttäprojektiin, mukana reissussa oli kuvassa maisemaa ihaileva LP Tilander.


Projekti on alussa. Toistaiseksi on vain parin ihmisen visio, että tässäpä mainio paikka golf-kentälle. Mainio monesta syystä: piristysruiske lähialueelle, ei muita kenttiä lähellä, vaihteleva maasto, joka mahdollistaa mielenkiintoisen kentän.

Matkan tarkoituksena oli arvioida alueen sopivuutta. Vastattavia kysymyksiä on paljon.

Onko alue riittävän iso? Onko korkeuseroja liikaakin, saako alueelle reititettyä kentän joka on miellyttyvä kävellä läpi? Onko hehtaareja niin paljon, että jyrkimmät rinteet voidaan välttää?

Paljonko maata tulee siirtää, jotta lopputulos olisi hyvä? Esimerkiksi, jos kuvan kohdalle backtee rakennetaan, niin paljonko edestä pitää leikata, jotta avaus ei olisi sokko?

Miten maaperä yleensä soveltuu rakentamiseen? Onko jalkojen alla hiekkaa vai savea? Piileskeleekö pinnan alla kalliota?

Maaperään vielä liittyen, miten kuivatus? Vanhan kliseen mukaan suunnittelun kolme tärkeää asiaa ovat drainage, drainage ja drainage.

Löytyykö alueelta tarvittavia materiaaleja kuten hiekkaa ja soraa? Jos ei, niin kuinka kaukaa niitä täytyy tuoda?

Entä ympäristökysymykset? Onko alueella suojeltavia puita, kasveja, tai eläimiä? Voiko kenttä olla ympäristöystävällinen?

Löytyykö alueelta mitään ainutlaatuista jota voidaan hyödyntää reitityksessä? Hienoja näkymiä on, miten ne saadaan esiteltyä? Ja tuo vanha muuri, voidaanko sitä jotenkin hyödyntää?

Minne klubitalo? Jos klubi on tuossa, niin mistä kenttä lähtee? Ja mihin päätyy? Ja voi hemmetti, mihin se range nyt mahtuu?

Entä minkälainen on lupa prosessi? Ja kuinka tulevat paikalliset suhtautumaan rakennusvaihessa? Kentän rakentaminen on nimittäin harvinaisen ruman näköistä touhua.

Minkälainen kenttä halutaan? Miten se kannattaa rakentaa? Mitä se tulee maksamaan? Miten se tullaan rahoittamaan?

Milloin päästään pelaamaan?

Illalla nautimme porukalla hyvin ansaitut oluet. Samalla totesimme, että torstai on toivoa täynnä.

Golf on samanlaista kaikille

Golfilta harvemmin saa sen mitä haluaa. Tämän sai kokea Tigerkin.

Mastersin jälkeen Tiger kertoi ottaneensa opiksi. Hän totesi puhuneensa alkukaudella liikaa Grand Slam mahdollisuudesta. Tästedes, Woods kertoi, I'm not going to say anything.

Varmasti kaikki golfarit ovat tämän kokeneet. Heti kun luulee osaavansa, heti kun kuvittelee hallitsevansa pelin, golf palauttaa maan pinnalle. Siinä golf on tasapuolinen kaikille, aloittelijasta Tigeriin.

Ja varmasti kaikki kisaa pelanneet ovat kokeneet saman kuin Tiger. Juuri kun sitä eniten haluaisi, mikään ei onnistu. Selkeistä birdiepaikoista ei niitä synnykään.

Sen sijaan, yksi mahdottoman pitkä birdie menee sisään (11. reikä) ja herättää toivon uudelleen. Mutta seuraavat reiät ovat taas samanlaista tuskailua kuin koko aiempi kisa. Vasta viimeisellä griinillä, kun sillä ei enää ole merkitystä, birdieputti uppoaa.

Oliko se onnistuminen viimeinen pieni nöyryytys golfin jumalilta? Vai vaan sitä, että yliyrittäminen oli jäänyt jo pois?

Pasatiempo - MacKenzien oma suosikki

Kotona ollaan oltu jo jonkin aikaa, mutta jet lag höystettynä pienellä flunssanpoikasella on vienyt ylimääräisen energian. Kirjoittaminen on jäänyt, mutta laitetaan nyt vielä yksi juttu kalifornian matkalta.

Kuvassa Pasatiempon kolmas reikä, takaa reilu 190 metriä ylämäkeen. Ja kun griinille vihdoin pääsee, se on liukas kuin mikä, tuntuu että siellä vasta vaikeudet alkavat. Kaikista tunnetuista huippukentistä Santa Cruzissa sijaitseva (noin 90 min etelään Friscosta) Pasatiempo lienee omalaatuisin. Kentästä lisää hetken kuluttua, ensin miettikää tätä ainutlaatuista elämäntarinaa.

Marion Hollins syntyi 1892 varakkaaseen New Yorkin Long Islandilla asuvaan perheeseen. Nuorena naisena Marion pärjäsi mainiosti niin yleisurheilussa, tenniksessä, kuin ratsastuksessakin. Golfissa hän oli vuoden 1921 Women's Amateur Champion. Tiettävästi hän oli myös ensimmäinen nainen, joka kilpaili autourheilussa miesten sarjassa.

Marion oli myös aktiivinen feministi. Hän perusti vain naisille tarkoitetun Women's National Golf and Tennis Clubin vuonna 1923. Kenttä on olemassa vieläkin, tosin toisen maailman sodan jälkeen se on ollut avoin myös miehille ja kantanut nimeä Glen Dale CC.

Marion tapasi Pebble Beachin perustajan Samuel Morsen perhelomalla kaliforniassa 1920-luvulla. Morse palkkasi hänet Pebble Beachin toiminnanjohtajaksi, työkuvaan kuului myös uuden yksityisen kentän rakentaminen naapuritontille. Marion palkkasi arkkitehdikseen tohtori Alister MacKenzien, kentästä tuli Cypress Point joka monien mielestä on yhä maailman paras. Kuuluisimman reiän, parisataa metriä meren yli pelattavan kuudennentoista, Marion ideoi itse. (Skrollatkaa linkin sivua hieman alas niin löydätte kuvan tuosta ehkä maailman tunnetuimmasta reiästä.)

Marion investoi myös öljyn etsintään kaliforniassa, ja kun sitä vihdoin löytyi, hän nettosi itselleen $2,5 miljoonaa. Valtava summa rahaa, ainakin tuolloin.

Montereyn lahden pohjoispuolella, Marion löysi täydellisen hiekkapohjaisen alueen uudelle golf-kentälle aivan Santa Cruzin vuorten juuresta. Marion sanoi itsensä irti Pebble Beachin palveluksesta, osti maat omalla rahalla, ja palkkasi MacKenzien suunnittelemaan kentän.

Pasatiempon avajaisissa syyskuussa 1929 Bobby Jones pelasi näytöskierroksen 300 kutsuvieraalle. Dr. MacKenzie ja Jones tapasivat tuolloin tiettävästi ensimmäisen kerran, seuraavana vuonna tohtori oli jo Georgiassa suunnittelemassa Jonesille Augustaa.

Vaikka MacKenzien ansiolistaan kuuluvat mm. Augusta, Cypress Point, Crystal Downs CC Michiganin osavaltiossa, ja Royal Melbourne GC West Australiassa, oli Pasatiempo kuitenkin hänen oma suosikkinsa. Tohtori rakensikin kodin 6. reiän vasemmalle puolelle (kuva alla) ja kertoman mukaan kävi kyseisellä reiällä chippailemassa pyjamaan pukeutuneena. Kun MacKenzie menehtyi 1934 kotonaan sydänkohtaukseen, hänen tuhkansa ripoteltiin eri puolille Pasatiempon kenttää.

Great Depression iski Pasatiempon avajaisten jälkeen. Laman vuoksi kauppa ei käynyt, mutta Marion Hollins jatkoi Pasatiempon alueen kehittämistä omalla rahalla läpi 30-luvun. Rahat kuitenkin loppuivat kymmenessä vuodessa ja Hollins joutui kentän myymään. Samaan aikaan myös Marionin mielenterveys järkkyi, mikä ilmeisesti johtui auto-onnettomuudessa päähän saadusta iskusta. Samuel Morse otti puilla paljain olleen Marionin takaisin töihin, antaen hänelle komean tittelin vailla varsinaista vastuuta. Hollins kuoli 1944 syöpään vain 51 vuotiaana.

Vuosien saatossa Pasatiempon kenttä muuttui, istutetut puut kasvoivat ja monet bunkkerit pienenivät tai katosivat kokonaan. Bunkkereille käy usein näin, koska samalla kentän hoito ja pelaaminen helpottuu. Viitisen vuotta sitten Pasatiempon jäsenistö päätti aloittaa kentän entisöinnin. Apuun palkattiin kenttäsuunnittelun kuuma nimi Tom Doak, joka ryhtyi työhön apunaan avajaispäivänä otettuja valokuvia.

Työ on nyt saatu valmiiksi, Pasatiempon sivuilta löytyy mielenkiintoinen kuvaesittely. Useammasta reiästä löytyy kuvat sekä avajaispäivältä, että ennen ja jälkeen entisöinnin.

Pelasin kentän ensimmäisen kerran vuonna 1992. Silloin esimerkiksi 10. griinin vasenta etureunaa ei suojannut ainutkaan bunkkeri (kuva alla). Nyt nuo bunkkerit vaanivat sen verran vaarallisen näköisinä, että ryhmämme jokainen pelaaja löi lähestymisensä kauas oikealle.

MacKenzien oma suosikki oli par-4 kuudestoista. Noin 350 metriä pitkän reiän avaus on täysin sokko. Draivien alastuloaluetta hallitsee hämmentävä ja massiivinen kumpu, mistä johtuen jatkolyönnit lyödään alamäestä. Ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, griini ei ole kaikista yksinkertaisin. Lieneekö tämä griini ollut Freamin esikuvana Nordcenterin ja Laukaan viimeistä griiniä suunnitellessa?

Kierros Pasatiempossa on ainutlaatuinen kokemus. Kenttä on täynnä elementtejä, joita moderni suunnittelu ei pidä suotavina. Esimerkiksi, jo edellä mainitun 16. reiän avauksen lisäksi, enemmän tai vähemmän sokkoja ovat myös reikien 2. ja 10. draivit. Lisäksi muutamat väyliä reunustavista taloista ovat rakennettu aivan liian lähelle pelilinjoja. Yhdessä niistä on muuten kasvanut seitsemän naisten majoria voittanut Julie Inkster.

Mikä ilahduttavinta, kentän arvostus on kuitenkin ollut nousussa viime vuosina. Hienoa, että kenttä jossa on tiettyä särmää ja rosoisuutta vielä pärjää. Golf Magazinen 2007-2008 amerikkalaisten kenttien rankkauksessa Pasatiempo päätyi sijalle 55, nousua peräti kuusitoista sijaa edellisestä listauksesta.

Green fee pelaaminen Pasatiempossa on mahdollista, lähtöaikoja vierailijoille löytyy yleensä iltapäivästä. Kierros kävelijälle maksaa $200. Jos meinaatte joskus käydä pelaamassa Pebble Beachin (neljäsataa jotain) ja Spyglassin (kolmesataa jotain dollaria), niin varatkaa ihmeessä aikaa myös Pasatiempolle. Niihin verrattuna Pasatiempo on suorastaan edullinen.

Alla kuva vielä lyhyestä viidennestätoista reiästä. Houkuttaa pelaamaan, eikö totta?

Metropolitan Golf Links

Kun kenttä markkinoi itseään amerikkalaisena linksinä levein väylin, avoimin lähestymisin vahvasti muotoiltujen griinien kera, ja vielä kävelijä ystävällisenä, niin ainakin minä kiinnostun. Joten ei muuta kuin nokka kohti pahamaineista Oaklandin kaupunkia suuntana Metropolitan Golf Links.

Autoilija pääsee San Franciscosta lahden yli 14km pitkän Bay Bridgen ansiosta. Jättimäinen silta avattiin liikenteelle jo vuonna 1936, kuusi kuukautta ennen tunnetumpaa Golden Gate siltaa.

Bay Bridgen ylittää päivittäin 280,000 autoa. Ylitys maksaa $4 per auto, mutta vain länteen, kohti Friscoa ajettaessa.

Metropolitan Golf Links sijaitsee aivan Oaklandin lentokentän naapurissa. Automatka keskeltä San Franciscoa kesti tasan puolituntia.

Oakland on etnisesti harvinaisen monipuolinen kaupunki. Kaupungin alueelta löytyi vuoden 2000 väestönlaskennassa puhujia yli 150 eri kielelle. Oaklandin ilmastoa pidetään parempana kuin San Franciscon; vähemmän sumua, rahtusen enemmän aurinkoa ja lämpöä.

Toisen maailmansodan aikana Oaklandissa kukoistivat mm. laivan- ja autonrakentaminen. Työn perässä kapunkiin muutti etelävaltioista paljon mustia. Sodan jälkeen edellä mainitut teollisuudenalat katosivat lähes kokonaan ja Oaklandin populaatio köyhtyi. Tänä päivänä kaupunkilaisista lähes 40% on mustia, kun koko USA:n väestöstä mustia on vain noin 13%.

Yksi Oaklandin lempinimistä on ''the hills,'' joka kuvaa myös jyrkkiä elintason eroja eri kaupunkilaisten välillä. FBI:n tilastojen mukaan Oakland on maan neljänneksi vaarallisin kaupunki.

Sisääntulo Metropolitanin parkkipaikalle on karu, portilla ei ole mitään tunnelmaa kohottavia koristuksia. Klubitalolta löytyy kaikki tarpeellinen: ravintola, pro shop, ja pukuhuoneet. Vessanseinällä mainostetaan pelioikeutta jäsenyydellä. Valittavana on rajaton pelioikeus joko ma-pe tai viikonloppuisin, hinta $199 per kuukausi, oikeus pitää yksi vapaa kuukausi vuodessa.

Klubitalon alueella elämää riittää, junnuja juoksee ympäriinsä. Nyt on lauantai aamupäivä.

Pelaan yhdessä kahden arkkitehtirouvan ja Jonin kanssa, jota voisi kutsua paikalliseksi ''klubihulluksi.'' Jon on oikealta ammattilalta radiotoimittaja, tehden päivittäistä, teknologiaa käsittelevää ohjelmaansa autotallistaan. Vapaa ajallaan, jota on paljon, hän tekee erilaisia hommia golfkentälle, mm. pitämällä kentän sivulla blogia.

Jon pelaa erinoimaisesti, viisi pelivuotta takana, tasoitus 6 ja draivissa pieni draw. Myös rouvat, vain muutaman pelivuoden kokemuksella, pelaavat mainiosti. Kaikki myös osaavat säännöt, ainakin kutakuinkin, ja jokainen lyönti lasketaan. How refreshing!

Jon kertoo, että samalla paikalla oli aiemmin mustien suosima golf-kenttä, jolla oli jatkuvia kuivatusongelmia. Joten paikalle tuotiin reippaasti täyttömaata, noin metrin verran joka puolelle, ja Johnny Miller palkattiin muotoilemaan uusi kenttä. Erinomaisesti Miller tehtävästä suoritui, ja mustatkaan eivät kenttää jättäneet, vaan heitä oli silmämääräisesti arvioituna puolet päivän pelaajista.

Metropolitanin on täysi vastakohta kauniista Presidiosta; puristuksessa lentokentän ja teollisuusalueen välissä, puuton ja tasainen, kaikki muodot puskutraktorien tekemiä. Silti se on monella tapaa parempi. Draivien suuntaa joutuu miettimään, bunkkerit joita ei ole liikaa, ovat sijoitettu suojaamaan parhaita alastulopaikkoija. Pari väylää ovat jopa niin leveitä, että niille on oikea ''väyläbunkkeri'', siis bunkkeri keskellä väylää. Pelaaja joutuu miettimään kiertääkö kummalta puolelta, vai lyödäkö yli.

Ulkopaikkakuntalaisille green fee on ma-to $40, pe $50 ja viikonloppusin $62. Noilla hinnoilla ehdottamasti pelaamisen arvoinen.

Presidio Golf Course

Kävin pelaamassa historiallisen ja kauniin Presidion kentän. Nykyään kaikille avoin Presidio markkinoi itseään toiseksi vanhimmaksi golf-kentäksi Mississippi joen länsipuolella.

Toisin kuin muut Friscon public kentät, Presidiota ei omista kaupunki vaan valtion Parks Department.

Sana presidio tarkoittaa tietynlaista linnoitusta joita espanjalaiset rakensivat lähinnä pohjois-afrikkaan, suojellakseen omistuksiaan piraateilta.

San Franciscon presidion espanjalaiset rakensivat jo vuonna 1776, alkuperäinen kunninkaallinen nimi kuului El Presidio Real de San Francisco. Linnoitus oli espanjalaisten pohjoisin amerikan mantereella.

Meksiko itsenäistyi Espanjalta 1823 ja sai haltuunsa myös El Presidion. Amerikkalaiset valtasivat sen ilman taistelua 1846.

Tunnettu kenraali John ''Black Jack'' Pershing toimi Presidion komentajana 1900-luvun alussa. Liikanimensä Pershing oli saanut johtaessaan nuorena luutnanttina sodissa Intiaaneja vastaan ''Buffalo Soldiers'' ratsuväkirykmenttiä, eli kokonaan mustista sotilaista koottua joukkoa.

Ensimmäisen kerran Presidion alueelle rakennettiin 9 golfreikää jo 1896, takaysi seurasi 15 vuotta myöhemmin. Kymmenen vuotta myöhemmin englantilaiset Fowler ja Simpson suunnittelivat kentän uusiksi.


Armeija jätti Presidion 1996 jolloin kenttäkin aukesi kaikille. Tänä päivänä Presidion pelaaminen on ristiriitainen kokemus. Tuloskortin mukaan takatiiltä vain noin 5900m pitkä kenttä sijaitsee todella ainutlaatuisessa miljöössä. Luonnonkauniit, Monterrey mäntyjen ja eucalyptus puiden reunustamat väylät, ovat kuitenkin keskellä vilkasta kaupunkia. Muutamalle reiälle Golden Gate sillalle kulkevan liikenteen melu kuuluu selvästi.

Kostean ilmaston ja monien rankkojen ylämäki lähestymisten johdosta kenttä pelaa paljon ilmoitettua pitempänä. Märät ja pehmeät väylät ovat olleet Presidion (ja monen muun alueen kentän perinteinen ongelma), mutta viime vuosina kuivatusta on parannettu. Tällä kertaa väylät olivatkin paremmat kuin edellisellä reissulla pari vuotta sitten. Mutta juuri ilmastetut griinit tekivät puttaamisen tällä kertaa mahdottomaksi.

Ykkösen tiillä startteri painotti nopean pelin merkitystä. Heti perään hän kertoi jokaisen ryhmän tavoiteajan olevan 4h 40min, eli se siitä.

Ulkopaikkakuntalaisten $95 green fee on turhan kova. Kenttä on kuitenkin pelaamisen arvoinen niille vierailijoille, jotka arvostavat kauniita näkymiä ja keskeistä sijaintia.

Ja klubin ravintolassa kierroksen jälkeen sai erinomaista ruokaa. Voin suositella clam chowder keittoa ja hampurilaista, joka hintaan $9,50 oli suorastaan edullinen. Amerikkalaiset pelikaverini vetosivat intialaisiin sukujuuriinsa ja tilasivat purilaisensa vihannespihveillä.

Aloittelijat Pebble Beachiin

Terveisiä kaikille San Franciscosta. Lennot Lufthansalla menivät aikataulun mukaan (Hki-Munchen-SF) ja matkatavaratkin pysyivät kyydissä.
Koneessa vieressämme istui mukavan oloinen amerikkalainen lakimies. Hän kertoi pitäneensä golf-mailaa kädessään tasan kahdesti. Täkäläiseen tapaan se tarkoittaa, että hän oli pelannut kahdesti 18-reikää golfia. Siis ilman mitään valmistavaa treeniä, kurssista nyt puhumattakaan.

Ja toisen kierroksensa hän oli pelannut Pebble Beachissä.

Hän oli sitä mieltä, että se ei varmaan ollut oikea tapa aloittaa. Ehkä hän on oikeassakin, varsinkin kun ei ollut tällä tyylillä innostunut enempää golfista.

San Franciscon kunnalliset kentät pulassa

Matkustan maanantaina San Franciscoon pariksi viikoksi. Kaupunki on käynyt tutuksi viime vuosien aikana, tämä on kolmas reissu sitten vuoden 2005.

Paikalliselta golfrintamalta kuuluu kummia, mutta ensin hieman taustaa.

Ensimmäinen reissu Friscoon oli jo vuonna 1982. Silloin tuli pelattu kaupungista vajaat kaksi tuntia etelään sijaitsevat Pebble Beach ja Spyglass. Pari päivää ennen pelejä eräs kaveri oli luistellut yli paljaan vasemman pikkurillini sillä seurauksella, että se tarvitsi kymmenkunta tikkiä ja tukilastan. Onneksi ei paljon draivaamista haitannut vaikka sormi sojoittikin suorana.

Vuonna 92 osallistuin kaupungissa massiviisen PGA Teaching and Coaching Summittiin yhdessä Ville Kallialan, LP Tilanderin ja Sami Wächterin kanssa. Tuolla reissulla tuli pelattu mm. kaupungin kuuluisat private kentät - Olympicin Lake ja San Francisco Golf Club.



San Franciscossa on edellä mainittujen yksityisten kenttien lisäksi kuusi public kenttää. Niistä viisi on kaupungin omistamia (Harding Park, Lincoln Park, Golden Gate Park, Gleneagles, ja Sharp Park, joka tosin sijaitsee hieman kaupungin rajan ulkopuolella.) Näiden kenttien hallinasta ja hoidosta vastaa kaupungin Parks Department jonka alueista kentät vievät n. 12%.

Kunnallisten kenttien ehdoton lippulaiva on USA:n 29. presidentin mukaan nimetty Harding Park. Vuonna 1925 auennut kenttä oli 90-luvulla ajautunut rapakuntoon. Kentälle kuitenkin annettiin järjestettäväksi World Tourin osakilpailu vuonna 2005 ( Tiger voitti uusinnassa John Dalyn, Stenson kolmas).

Ennen kisaa piti tietenkin saada kenttä ja paikat kuntoon. Uusi klubitalo maksoi reippaan $6 miljoonaa ja kenttään upposi, laskutavasta riippuen, järkyttävät $16 miljoonaa. Summa ymmärtääkseni pitää sisällään 4 miljoonaa menettettyjä green fee tuloja, mutta on silti hämmästyttävän paljon jo olemassa olevan 18-reikäisen parannustöihin. Etenkin kun työt suunnitelleen kolmikon (RTJ III, Tom Watson ja Sandy Tatum) ei tarvinnut muuttaa kentän mainiota reititystä.

Kuntoon kenttä saatiin, harmi vaan että green feet nousivat rutkasti. Nyt vierailijat saavat maksaa kierroksesta kalliit $135, paikallisetkin 46 dollaria. Harding valittiin hiljattain vuoden 2009 Presidents Cup näyttämöksi, joten kenttä varmasti pysyy kunnossa, mutta pelimaksut tuskin halpenevat.


Kaupunki rahoitti pahasti yli budjetin menneen remontin lainarahalla. Ja nyt, vaikka kentän tulot (green feet, autot, pro shop, ravintola, range) ovat viidessä vuodessa kolminkertaistuneet $2 miljoonasta kuuteen, tekee kenttä silti tappiota. Kentän hoitokulut sekä lainanhoitokulut ovat nousseet likaa.

Samalla muut kaupungin kentät ovat jääneet Hardingin varjoon ja golfarit ovat niiltä kaikonneet. Kierrosmäärät ovat tippuneet liki 40% viidessä vuodessa ja niiden hoito on jäänyt retuperälle. Lopputuloksena kaikki kentät yhteensä tekevät nyt tappiota.


Kasvava joukko tilanteeseen kyllästyneitä kaupunkilaisia on ryhtynyt vaatimaan kenttäalueita laajempaan käyttöön. Heidän mukaan kaupunki tarvitsee enemmän jalkapallo- ja baseballkenttiä, luontopolkuja, frisbeegolf paikkoja, sekä tai chi alueita.

Hardingin Parkin ''ylimääräistä'' 9-reikäistä Fleming kenttää on ehdotettu muutettavan baseball paikaksi, Lincoln Parkista tulisi tehdä vain 9-reikänen jotta paikalle saataisin fudiskenttiä, ja Sharp Parkista tehtäisiin luonnonpuisto.

Friscossa käy vuosittain yli 15 miljoonaa turistia. Luulisi, että heistä riittäisi pelaajia kaupungin kentille. Ainakin jos niitä markkinoitaisiin enemmän ja hoidettaisiin hieman paremmin.

Golfkenttien ja kaupunkilaisten hankalista suhteista kiinnostuneet, käykää tutustumassa Neighborhood Parks Councilin sivuihin. Sieltä löytyy myös tämä National Golf Foundation tekemä 157-sivuinen raportti kenttien tilanteesta höystettynä kaikilla mahdollisilla luvuilla. NGF:n suurin moite on golf-ihmisten puute hallinnosta ja suosittelee kaikkien kenttien siirtämistä yksityisen non-profit yhtiön hallintaan.

Sean O'Hair

Mieltä lämmitti Sean O'Hairin eilinen voitto PGA Tourin PODS Championship kisassa. Se oli vasta 25 vuotiaan pelurin toinen voitto, ensimmäinen sitten 2005 tulokaskauden.

Sean O'Hairin tie ammattigolfaajaksi, tai yleensäkin itsenäiseksi aikuiseksi, on ollut varsin kivinen.

Sean O'Hair tunnettiin ensin vaikeasta suhteestaan dominoivaan Marc isäänsä. Junnuvuosina isä myi firmansa ja ryhtyi tekämään pojastaan golfaria.

Aluksi poika laitettiin oppilaaksi Leadbetterin akatemiaan. Junnukisoissa Marc tuli tunnetuksi töykeästä käytöksestään kisanjärjestäjiä, muita vanhempia ja pelaajia kohtaan. Jos Seanin peli ei kulkenut, isä saattoi määrätä hänet juoksemaan mailin jokaista tehtyä bogia kohden.

Isän johdolla Sean siirtyi ammattilaiseksi jo 17 vuotiaana. Marc komensi poikaansa armeijan tyyliin: herätys aamu viideltä, puolentoistakilometrin lenkki, golftreeniä, oman svingin katselua videolta, ja sitten punttisalille.

Isä uskoi Seanin olevan liian hyvä pienempien tourien kisoihin, joten he autoilivat kolmessa vuodessa 200,000 mailin edestä, yleensä yhdestä Nationwide Tourin maanantaikarsinnasta seuraavaan. Pelit eivät kulkeneet, pettymykset kasautuivat, psyykkiset haavat syvenivät.

Ensimmäisenä ammattilaisvuotena Sean allekirjoitti isän laatiman sopimuksen, jonka mukaan kymmenen prosenttia kaikista voitoista läpi uran kuuluivat isälle. Isä myöhemmin selitti sopimusta opeilla, jotka mittava bisnesura oli hänelle antanut - Sean oli hyödyke johon hän omien laskujensa mukaan oli satsannut pari miljoonaa dollaria.

Seanin mukaan heillä ei koskaan ollut isä-poika suhdetta, vaan pikemmin sijoittaja-sijoitus diili.

Syksyllä 2002 Sean sai sanottuaan isälleen, että nyt riittää, ja heidän tiet erosivat pysyvästi. Sean siirtyi pelaamaan pienempiä mini-tour kisoja tuleva vaimo caddienään ja menestystä alkoi tulla. Päästyään PGA Tourille, Seanin bägia kantoi aina viime kauden loppuun asti tuore appiukko.

Pari vuotta sitten katkera Marc faxasi seitsemäntoista sivuisen selityksen sopimuksestaan ja elämästään Seanin kanssa usealle eri golfmedialle. Marc luopui rahallisista vaatimuksista, mutta ei selvästi suostunut ymmärtämään häneen kohdistunutta kritiikkiä.

Marcin faxi sisälsi mm seuraavaa:
-jos Sean oli eri mieltä isänsa kanssa, hänellä oli mahdollisuus ottaa asia esiin aloittamalla, anteeksi isä, kaikella kunnioituksella, mutta olen eri mieltä, jne. Sean ei kuulemma koskaan käyttänyt tätä mahdollisuutta.
-yliopistogolfia ei harkittu jotta Seanin ei tarvinnut kohdata dekadenttia opiskelijaelämää. Marc kirjoittaa, ''Thank God he stayed away from that life, got married as a virgin, and doesn't drink or smoke."
-isän ei tarvitse ansaita poikansa kunnioitusta, senhän kertoo jo Kymmenen käskyä.
-Sean ei saanut pitää farkkuja, koska ne saavat ihmisen näyttämään perunasäkiltä tai paljon laihduttaneelta henkilöltä joka ei omista vyötä.

Takaisin tähän päivään. Kisan jälkeisessä haastattelussa Viasatilla kosteasilmäinen ja liikkuttunut Sean kiitti vuolaasti appiukkoaan saamastaan tuesta. Avain voittoon oli viime viikolla käyty keskustelu, jossa appiukko oli kertonut luottavansa Seanin kykyihin ja todennut kaiken vielä kääntyvän hyväksi.

Tiger muuttaa maailmaa?

Earl Woodsilla oli tapana ladella melkoista tekstiä poikansa kyvyistä muuttaa historian kulkua. Yli kymmenen vuotta sitten hän kertoi meille, että Tiger tulee vaikuttamaan ihmiskunnan tulevaisuuteen enemmän kuin kukaan koskaan. Earl julisti Tigerin vaikutusvallan ulottuvan ei vain ihmisiin, vaan myös valtioihin.

Muistan ajatelleeni, että Vietnamissa taistelleella eversti evp:llä ei ollut enää kaikki kotona.

Käsitykseni Earlistä parani sitä mukaan kun Tiger voitti kisoja. Pöhköt lausahdukset unohtuivat, mutta nyt tunnettu toimittaja Michael Bamberger nostaa ne taas esiin. Bamberger näkee aiheelliseksi pohtia, josko Tiger on tasoittanut tietä Barack Obaman menestykselle USA:n vaalikampanjassa. Onko aina asiallisesti käyttäytyvä Tiger auttanut ihmisiä pääsemään rotukysymyksen yli? Tiger esiintyy julkisuudessa niin fiksusti, ja niin paljon, ettei kukaan enää ensimmäiseksi ajattele hänen ihonväriään. Tiger on vuosikymmenessä käynyt tutuksi ja turvalliseksi, nyt Obamalle on käymässä sama hyvin nopeaan tahtiin.

Earlillä tosin oli varmaan jotain paljon komeampaa mielessä, kuin maailman muuttaminen hyvällä käytöksellä ja turvallisella olemuksella.

Ketä Tiger kannattaa tulevaksi presidentiksi on kokonaan toinen tarina. Tiger on välttänyt poliittisia kannanottoja sen verran johdonmukaisesti, että kukaan ehdokkaista ei ole suoraan hänen tukeaan pyytänyt. Kannattaako Tiger Obamaa, vai Hillaryä (jonka miehen kanssa hän on avannut mm. yhden TW Learning Centerin), vaiko ehkä Vietnamin sodan veteraani McCainiä?

Tätä tuskin saamme koskaan tietää.

Kuinka pitkälle jatkuu Tigerin putki?

Tiger on voittanut kuusi kisaa putkeen, neljä niistä PGA Tourilla. Viimeisestä yhdeksästä pelaamastaan hän on voittanut kahdeksan ja ollut kerran toinen.

World Ranking pisteissä Tigerin (21.24 pistettä) ylivoima on selvempi kuin koskaan. Pisteissä mitattuna välimatkaa rankingin toisena majailevaan Mickelsoniin (10.12) on enemmäm kuin Philistä listan 998. sijaa pitävään Panu Kylliäiseen (o.15).

Byron Nelson voitti 1945 mahtavat 11 kisaa peräkkäin. Tigerin tulevasta kisaohjelmasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta se voisi mennä näin:

-Arnold Palmer Invitational joka pelataan Bay Hillin kentällä Orlandossa 13.-16.3. Tiger voitti kisan neljästi putkeen 2000-2003.

-World Tour Championship 20.-23.3. Doralissa, missä Tiger on voittanut kolme edellistä pelaamaansa kisaa.

-Masters 10.-13.4. Augustassa Tiger on voittanut neljästi.

-Wachovia Championship 1.-4.5. North Carolinassa. Tiger on puolustava mestari.

-Players Championship, TPC Sawgrass 8.-11.5. Viidenneksi majoriksi kutsutussa kisassa Tiger ei ole ollut parhaimmillaan. Voittoja on kuitenkin yksi vuodelta 2001.

-Memorial, Muirfield Village, Ohio 29.5.-1.6. Tiger voitti ''Nicklauksen'' kisan kolmesti putkeen vuosina 99-01.

Jos Tiger onnistuisi nämä kisat voittamaan jollain ihmeellä (niin ihme sopii tähän vaikka Tigerista puhutaankin), olisi hänellä kymmenen peräkkäistä PGA Tour voittoa ja yhdestoista kisa olisi:

-U.S. Open, Torrey Pines, San Diego 12-15.6. Tiger on voittanut viisi viimeisestä kuudesta pelaamastaan kisasta kyseisellä kentällä.

Mitkä ovat mahdollisuudet, että Tiger tulee U.S.Openiin allaan kymmenen peräkkäistä PGA Tour voittoa. Kuvitelkaa sitä hehkutusta, jos Tigerilla olisi mahdollisuus sivuta Nelsonin ennätystä majorissa, kentällä jolla hän on ollut liki voittamaton viime vuosina. Pystyisikö San Diegon oma poika Mickelson, joka on kahdesti voittanut samaisella kentällä, pistämään kampoihin?

Mutta ikinä ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, siksihän näitä kisoja ylipäätään pelataan. Viime keväänä Tigerilla oli elämässään vaikea vaihe, se näkyi hänen sijoituksissaan (mm. Bay Hillissä 22. sija ja Sawgrassissa 37. sija). Jos ette vielä ole, niin lukekaa uuden Golf Digestin (1/2008) juttu Ainutlaatuinen vuosi -Tiger kääntää vaikeudet voitoksi. Harvinaisen hyvä tarina siitä kuinka Tigerkin on ''vain'' ihminen.

Lil Jordan 10v.

Tiger, Michelle Wie ja muutama muu juniori olivat esillä jo hyvin nuorena, mutta nyt tulee kymmenen vuotias, rapin ja golfin yhdistävä Lil Jordan, joka hyödyntää julkisuutta aivan uudella tahdilla.

Lil Jordanin uusimman levyn voi ostaa I Tunes verkkokaupasta tai hänen nettisivuiltaan. Täältä löytyy traileri tulevasta animaatioelokuvasta Lil Jordan's Golf Adventure. Jordanin My Space sivustolla hänen kappaleitaan on kuunneltu yli 1,8 miljoonaa kertaa. My Space kavereita on kertynyt liki 26 tuhatta. Siellä on nähtävillä myös hänen ''keikkakalenteri'', johon on bookattu esiintymisiä hyväntekeväisyys golf-tapahtumiin. Kalenterissa on myös muutama junnukisa, esimerkiksi toukokuussa Skotlannissa pelattava Euroopan mestaruus.

Lil Jordan on esiintynyt aktiivisesti televisiossa, alkaen suositusta Good Morning America ohjelmasta. Hänestä on tehnyt juttua monet tv-uutiset, sekä CNN että paikalliset kanavat ympäri USA:ta. Aasialaiset sukujuuret omaava Jordan on näytellyt mm. AT&T:n ja Save Martin mainoksissa. Hänen persoonansa on koristanut monia printtimainoksia, mm. PGA Tourin.

Videopätkissä nettisivuillaan Lil Jordan pelaa hyvännäköistä golfia, räppää sujavasti ja esiintyy varmasti yleisön edessä.

Lil Jordanilla, kuten Tigerilla ja Wiellä, on manageri IMG:n toimistosta. Hänen tiimissään on myös acting coach ja entertainment lawyer. LilJordan.com myy häntä avoimesti tilaisuuksiin ja mainoksiin.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Pitäisikö olla tuohtunut, että pikku pojalta riistetään lapsuus. En tiedä, kaiketi. Viiden tai kymmenen vuoden kuluttua voin jälkiviisaana kertoa mitä mieltä olen asiasta aina ollut. Tosin viidessä vuodessa Jordan on saattanut kadota parrasvaloista pysyvästi.

Jordanin isä kertoo, että kaiken toiminnan perimmäinen tarkoitus on kerätä rahaa vammaisten lasten hyväksi. Hyvä niin, vaikka tarkoitus ei kaikkia keinoja pyhitä. Lil Jordanin veljellä on Downin sydrooma.

Myönnän, että nyt katselin pojan videoita mielenkiinnolla. Käykää tekin katsomassa miksi Lil Jordan on ''The Next Cat!''

2015 U.S. Open viime vuonna auenneelle kentälle!

Päivän yllättävin uutinen, ja varsin positiivinen sellainen, tulee USGA:n suunnalta: 2015 U.S Open pelataan ''uunituoreella'' Chambers Bay kentällä Washingtonin osavaltiossa. Robert Trent Jones II, jonka toimiston ansiolistaan ;-) kuuluu mm. Ruuhikoski, suunnittelema kenttä sijaitsee merenrannalla, entisen kivilouhoksen alueella, noin tunnin ajomatkan päässä Seattlestä. Kunnallinen kenttä rakennettiin ympäristöjärjestö Audobanin laatimien säänösten mukaan. Sen väylät ja griinit ovat vähemmän hoitoa vaativaa links tyyppistä fescue ruohoa. Kentällä ei myöskään ole golf-autoja, pelaajat voivat sen sijaan halutessaan palkata itselleen caddien.

Lukiessani uutista luulin sen olevan vitsi. Aprillipäivä jo? Täysin mahdoton ajatus, että USGA:n herrat valitsisivat kentän, joka kisavuonna tulee olemaan vasta kahdeksan vuotias. Ja lisäksi sijaitsee Yhdysvaltain luoteisosassa missä kisaa ei ole ikinä pelattu.

U.S. Openia on pelattu perinteisillä, yleensä 1920-luvulla tai sitä ennen rakennetuilla, yksityisillä, koilisen amerikan kentillä. Sellaisilla kuten Oakmont Pennsylvaniassa, tai Congressional Marylandissa, tai Shinnecock ja Winged Foot New Yorkissä. Täältä käsin katsottuna herrat ovat vieneet kisan itsensä näköisille, tunkkaisille ja konservatiivisille klubeille.

Tällä vuosituhannella käytetyistä kentistä nuorin on ollut 1936 auennut Southern Hills Oklahomassa. Syvässä Etelässä (Florida, Alabama, Georgia, South Carolina, Lousiana, Mississippi, ja Texas) on pelattu vain kahdesti viimeiseen 50 vuoteen -1976 Atlanta Athletic klubilla (kuka muistaa Jerry Paten) ja 1969 Champions klubilla Houstonissa, jolloin kersantti Orville Moody juhli yllätysvoittajana.

USGA:n hyväksi täytyy todeta, että se on viime vuosina etsinyt sen ''avoimelle'' mestaruuskisalle kaikille golfareille avoimia public kenttiä. Tosin Pinehurstiä ja Pebble Beachiä on paha kutsua jokapojan kentiksi green fee hintojensa vuoksi. Mutta, vuonna 2003 Tiger vei voiton New Yorkin osavaltion omistamalla Bethpage Black kentällä, jossa green fee on vasta hiljattain noussut paikallisille viiteenkymmeneen dollariin (osavaltion ulkopuolelta tuleville fee on 100$). Ja tänäkin vuonna pelataan kunnallisella kentällä, kun pelipaikkana on San Diegon kaupungin omistama Torrey Pines. Minäkin olen menossa sinne kisaa katsomaan, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Takaisin aiheeseen, mikä on saanut USGA:n tekemään näin rohkean valinnan? Vastaus täytyy löytyä PR puolelta, sillä golfillista syytä mennä tuoreella kentälle ei tietenkään ole.

Golfin julkisuuskuva ei ole hyvä Valloissakaan. Kuten aiemminkin kirjoitin (katso 10. joulukuuta), moni amerikkalainen kokee golfin elitistisenä pelinä. Pelaamalla U.S. Open vuodesta toiseen WASP:ien (white anglo saxon protestant) klubeilla vain vahvistaisi tuota mielikuvaa. Tiger Woodsista huolimatta moni amerikkalainen näkee golfin keski-ikäisten, ylipainoisten tumpeloiden pelinä.

Tänä aikana jona pelatut kierrosmäärät ovat amerikassa laskeneet, USGA:lla ei voi olla kuin voitettavaa viemällä kisa nuorekkaaseen Northwestiin, Eco-friendly kentälle, joka on ympäristöystävällisten periaatteiden mukaan rakennettu vanhan louhoksen paikalle, ja jossa pelaajat jopa itse kävelevät.

Lisäys 9.2.
Nukutun yön jälkeen tämä uutinen tuntuu yhä hämmästyttävämmältä. Kentän valinta on pitkä prosessi, ei peliareenaa valita hetken mielijohteesta. John Feinstein esitti erinomaisessa Open: Inside the Ropes at Bethpage Black kirjassaan, kuinka kyseisen kunnallisen kentän valinta 03 kisaan vaati parin vuoden lobbauksen USGA:n sisällä idean isältä, toiminnanjohtaja David Fayltä.

Chambers Bayn osalta se tarkoitaa, että prosessi on ollut käynnissä jo kentän suunnittelu- ja rakennusvaiheessa.

Minkähänlaisia kokouksia on pidetty, olisi ollut kiva olla kuulemassa. Yksi (ehkä Fay) on sanonut jotain tyyliin we have to think outside the box ja toiset ovat vastustaneet, että kuinka kenttä, jolla ei ole lyöty yhtään lyöntiä, voi olla U.S. Openin arvoinen.

Täällä kerrotaan kuinka perustajat jo rakennusvaihessa puhuivat, että joku päivä Chambers Bayllä pelataan U.S. Openia. Heille on varmasti silloin ''hymyilty'' aika reippaasti.

Ja täällä kerrotaan mm. kuinka kunnallisten kenttien rakentaminen on myötätuulessa. Yksi syy on se, että kunnilla on mahdollisuus edullisempaan rahoitukseen ja jotkut näkevät tämän tietenkin epäreiluna kilpailuetuna.

Super Bowl viikon kunniaksi...

.... muutama sana amerikkalaisesta jalkapallosta. Tästä tullee rönsyilevä juttu vailla logiikkaa. Luvassa on tarinaa omista kokemuksista lajin intohimoisena seuraajana, samalla tulee kerrottua omaa henkilöhistoriaakin.

Minulle amerikkalainen jalkapallo on joukkuelajien kuningas. Näen lajin shakkina jota valmentajat pelaavat elävillä nappuloilla. Ero muihin lajeihin, kuten jalkapallo tai jääkiekko, on nimemomaan valmentajan korostunut merkitys. Jokainen yksittäinen ''peli'' on tarkkkaan suunniteltu, mutta koska ''nappulat'' ovat inhimillisiä olentoja niin mitä vaan voi tapahtua.

En halua selittää pelin hienouksia, ei siitä kuitenkaan lukemalla opi pitämään. Mennään sen sijaan loppukesään 1978, jolloin perheemme muutti Floridaan.
Koulun käynti oli alussa melkoista seikkailua, kun puheesta ei mitään ymmärtänyt. Ensimmäisenä päivänä Pedro niminen poika tarttui käteeni ja piti huolen, että olin aina matkalla oikeaan suuntaan. Pedron isästä kerrottiin, että hän oli soutanut yksin 60-luvun alussa Kuubasta Floridaan.

Liikuntatunneilla pelasimme usein jenkkifutista ilman taklauksia. Pelinrakentaja toiminut Pedro piirsi etusormellaan maahan kaikkille hyökkääjille omat reitit. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, onnistumisen riemua koki kun pallon sai kopattua ''piirrustusten'' mukaan.

Talvella 79-80 koulu teki konkurssin (kyllä, luit oikein) ja tiemme Pedron kanssa erkanivat muutamaksi vuodeksi. Olimme asettuneet Atlantis nimiseen pikkukaupunkiin, joka on tullut monelle suomalaiselle golfarille tutuksi golf-kenttänsä ansiosta. Naapuriimme, aivan 9. tiin vieressä sijaitsevaan tiilitaloon, muutti Rick niminen kaveri. Pienikokoinen, mutta tulisieluinen Ricky oli vikkelä menijä jenkkifudis kainalossa. Hän osasi loistavasti ns. sideline kopin - kroppa vaakatasossa ja käsivarret pitkinä pallo ilmasta kiinni samalla kun varpaat pysyivät pelialueen puolella.

Ricky oli henkeen ja vereen Miami Dolphins fani. Hänen perheellä oli kausikortit peleihin ja aina ylimääräisiä lippuja. Pian olin heidän mukanaan Miamissa katsomassa kotiottelun toisensa jälkeen.

Dolphins pelasi tuolloin jo 1930-luvulla rakennetussa, Little Havana kaupinginosassa sijaitsevassa Orange Bowlissa. Yli 60 000 katsojaa kannustamassa samaa joukkuetta tuntui kerta toisensa jälkeen suurenmoiselta.
Viereisessä katsomonosassa oli Nicklauksen perheen istumapaikat. He tosin tulivat paikalle harvakseltaan, muistan nähneeni heitä siellä vain pari kertaa.

Meillä oli Rickyn kanssa tapana mennä alas, mahdollisimman lähelle kentän laitaa, katsomaan alkulämmittelyt. Kerran vieressämme seisoi kaveri, joka näytti minusta käsittämättömän isokokoiselta. Joku tiesi kertoa, että hän oli juuri peliuransa lopettanut Larry Little. Pelaajat ovat sitten noitten aikojen kasvaneet niin, että tänä päivänä hyökkäyksen linjassa pelannut Little (185cm ja 120kg) ei olisi mikään jätti edes high school joukkueessa.

Littlen pelipaikan oli ottanut Eric Laakso niminen pelaaja. Myöhemmin kuulin, kuinka Eric oli Suomeen tutustuessaan erään perheen luona syönyt 28 tarjolla olleesta kolmestakymmenestä lihapullasta.

Mutta joukkueen hahmo oli sen valmentaja, prominentissä leuastaan tunnettu Don Shula. Neljännesvuosisadan joukkuetta valmentanut Shula on Miamissa instituutio. Voit ostaa auton Don Shula Fordilta, voit ajaa sitä Don Shula Expresswayllä, voit käydä syömässä Don Shula Steakhouse ravintolassa, jne. Don on tuttu näky myös golfkentillä, maaliskuussa 2007 hän jakoi Doralissa pelatun World Tourin voittopokaalin Tigerille.

Tammikuussa 1973 Shula ja Dolphins kruunasivat täydellisen kauden Super Bowl voitolla. Seitsemäntoista voittoa, ei yhtään tappiota. Kukaan ei ennen, eikä sen koommin ole samaan pystynyt.

Mutta nyt, tänä sunnuntaina, New England Patriotseilla on mahdollisuus samaan. Tai jopa, myönnetään, hieman parempaan. Kausi on nykyään pari peliä pitempi, ja ellei NY Giants yllätä on New Englandin voittamaton 19-0 kausi tosiasia. GO GIANTS!

Tulokas pelinrakentaja David Woodleyn ensimmäinen kausi oli 1980-81. Juro maalaispoika Louisianasta oli kuin kala kuivalla maalla Miamin parrasvaloissa. Joka toinen viikko heitto kulki kuin unelma, joka toinen viikko Woodley alkoi ohjailemaan syöttöjään. Silloin ne eivät osuneet lähellekään maaliaan. Tämähän on tuttu ilmiö myös golfista.

Jos Woodleyn peli ei kulkenut, Shula vaihtoi kentälle vanhan veteraani quarterback Don Strockin. Yhdessä heitä alettiin kutsua WoodStrockiksi.

Woodleyn johdolla Miami eteni Super Bowliin tammikuussa 1983. Super Bowl historian nuorimman pelinrakentajan heitot eivät kulkeneet toisella puoliajalla, ja jostain syystä Shula ei tällä kertaa vaihtanut Strockia kehiin. Miami hävisi, se jäi Woodleyn uran viimeiseksi merkittäväksi matsiksi.

Davidillä oli jo silloin ongelma, kalja maistui liiankin hyvin. Peliuran jälkeen tahti kiihtyi. Kymmenen vuotta myöhemmin maksa vaihtui uudeksi, toiset kymmenen vuotta ja henki lähti. Woodley oli kuollessaan 43 vuotias.

Kesäkuussa 1981 Ricky tuli mukani Suomeen kolmeksi viikoksi. Muistelen, että vettä satoi joka päivä. Tuon reissun aikana Tampereella pelattiin junnujen Suomenmestaruuskisat ja Ricky halusi mukaan caddieksi. Saimme kyydin juuri ajokortin suorittaneelta Lassi Pekka Tilanderilta.

Saavuimme kentälle perjantai iltapäivänä. Vettä satoi ja lämpöä oli +4C. Klubitaloa ei tuolloin Tampereen kentällä ollut, jokunen parakki vain. Missään ei ollut minkäälaista infoa kisasta, ei lähtöluetteloa, ei edes yhtään ihmistä. Se oli Suomi-golfia 80-luvulla.

Illalla päädyimme tamperelaiseen limudiskoon. Siellä, kuten silloin tapana oli, tytöt tanssivat tyttöjen kanssa ja pojat poikien. Amerikan poika oli hieman ihmeissään.

Kisakin kuitenkin pelattiin, 72 märkää ja kylmää reikää viikonlopun aikana. Voittajaa en muista, ehkä Nurmen Timo Aulangolta. Paluu matkalla kyytiin hyppäsi minulle uusi tuttavuuus, Veli-Matti Välimaa Lahdesta. LPT esitteli ''Velkan''golfin ensimmäisenä junioreitten Suomenmestarina.

Viime talvena, yli 25 vuotta myöhemmin, satuimme nykyään Floridassa asuvan Velkan kanssa samaan aikaan San Franciscoon. Sovimme tapaamisen Fisherman's Wharfilla sijaitsevaan Sports Bariin, jotta pystyimme seuraamaan samanaikaisesti pelattavia NFL matseja. Veli-Matti on uskomaton svingi teoreetikko, mutta kuka nyt golfista jaksaisi aina puhua. Velkan poika pelasi high schoolissa jenkkifudista hyökkäyksen linjassa.

Takaisin 80-luvun alkuun. Pelasimme Rickyn kanssa paljon golfia Atlantiksessa. Kolmannella väylällä pysähdyimme useasti heittelemään jenkkifudista erään nuoren pojan kanssa. Hän oli siskoni luokkatoveri uudesta, Luterilaisen kirkon pyörittämästä koulustamme.

Tämä nuori poika oli Craig Erickson, joka pelinrakentajana vuonna 1989 johdatti Miami Hurricanes joukkueen yliopistosarjojen mestariksi. Lupaavasti alkanut NFL ura hyytyi olkapään loukkaantumiseen. Kaudet 96-97 Erickson vietti vielä Dolphinsien back up quarterbackinä.

Kerran Atlantiksen golfkentällä näin todellisen jenkkifudis legendan, Broadway Joe Namathin. Yliampuvasta tyylistään tunnettu Namath käytti 70-luvulla mm. pitkää turkkia kentän laidalla odottaessaan pääsyä takaisin peliin. Legenda New York Jetsien quarterbackista tuli vuoden 1969 Super Bowlin johdosta. Ennen ottelua Namath takasi Jetsien voiton, vaikka vastustaja Baltimore Coltsia (kuten Patriotseja nykyään) pidettiin kaikkien aikojen joukkueena. Kukaan ei Jetsien mahdollisuuksiin uskonut, mutta Namath pelasi loistavasti ja johdatti joukkueensa voittoon. Vastapuolen valmentajana oli muuten nuori Don Shula.

1981 siirryin katolilaiseen Cardinal Newman High Schooliin. Meiltä vääräuskoisilta protestanteilta perittiiin korkeampaa lukukausimaksua. Koululla oli hyvä jenkkifudis joukkue, eritoten field goal kicker John Carney erottui edukseen. Tänä vuonna 43 vuotias Carney pelasi 20. kautensa NFL liigassa Kansas City Chiefsien riveissä.

Syksyllä 1982 Rickyn pikkusiskolla oli ensimmäinen vakava poikaystävä. Ei kuka tahansa kundi, vaan Jack Nicklauksen kolmas poika Gary. Kun Jack ja Barbara tulivat Atlantikseen kylään tutustamaan miniäkandidaatin perheeseen, olin minäkin tietenkin paikalla.

Muistan aina kuinka Jack keskittyi televiosta tulevien urheilutulosten seuraamiseen. Rickyn isä kysyi aivan vierestä kolmesti: Jack, what did you think of that Florida State football game? Jack ei kuullut, ei reagoinut. Hän havahtui vasta kun ohjelma vaihtui: uh Bill, did you say something? Putkiaivo jos kuka.

Kerran Rickyn sisko piti hakea Nicklausten talolta. Olin juuri saanut ajokortin, siellähän sen saa 16 vuotiaana, ja ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Puolen tunnin matkan jälkeen soitin ovikelloa, Garyn nuorempi veli Michael avasi. Samalla ovenavauksella valtava rupikonna hyppäsi sisään ja liimautui kiinni Jackin palkintokaappiin. Aikaa kului varmaan lähemmäksi puoli tuntia, ennen kuin saimme rupikonnan ulos. Jack ja Barbara olivat onneksi reissussa.

Myöhemmin samana syksynä muutimme pariksi vuodeksi Vancouveriin, Kanadaan. Siellä rugby oli isompi asia kuin amerikkalainen jalkapallo. Eräs Duncan niminen kaveri koulusta (4. uusi muuten jos joku laskee) kulki kesät talvet shortseissa ja haaveili rugby-urasta Japanissa.

Vancouverista käsin seurasin Miamin uuden quarterbackin Dan Marinon uran alkuvuosia. Numero 13 oli uskomaton heittäjä, asiantuntijat puhuivat siitä kuinka pallo lähti hänen kädestään nopeammin kuin kenenkään muun. Marinon quick release oli tarkka myös pidemmissä heitoissa. Samalla kun muut pelinrakentajat joutuivat lataamaan pitkiin heittoihin koko kroppansa ja pallot päätyivät minne sattuivat tuntui, että Marinon ei tarvinnut kuin heilauttaa rannettaan ja pallo lensi tarvittaessa 60 yardia.

Marinon pitkä ura jäi ilman varsinaista kruunausta. Ainoa Super Bowl esiintyminen tuli jo vuonna 1984 ja silloinkin tuli pahasti takkiin San Franciscolta. Tuon isoimman voiton puuttumista voisi golfissa verrata Major voiton puuttumiseen. Marinolle kävi kuten esim. Colin Montgomerylle uhkaa käydä.

Golfkentiltä Marino on saanut muutaman kerran huonoa palautetta. Ei pelinsä vuoksi vaan siksi, että multimiljönääri on ilmeisen huono tipin antaja. Moni bag drop poika (tai tyttö), siis ne kaverit jotka siirtävät mailat parkkipaikalta golf-autoon, on jäänyt nuolemaan näppejään. Muistakaa suomalaiset jättää näille kavereille hyvät tipit, vähintään 2-3 dollaria per bägi. Tarkemmat ohjeet täältä.

Keväällä 84 olimme taas Floridassa, ja minä jälleen uudessa koulussa (siis viides sitten vuoden 78). Historian luokassa istuin toisessa rivissä, enkä silti nähnyt mitään. Edessäni istui koulun koripallotähti Carlos Jenkins. Yllätys oli suuri, kun vuonna 1992 näin hänet television välityksellä pelaavan Minnesota Vikingsien puolustuksessa linebackeriä. Carlos pelasi liigassa 6 kautta.

Eräänä talvena Rickyn koko perhe lähti Coloradoon laskettelemaan. Minä sain kausikortit käyttööni. Soitin Pedrolle ja sunnuntaina huristelimmekin hänen El Caminollaan kohti Orange Bowlia. Se oli pieni kiitos Pedrolle siitä, että oli ottanut minut kaverikseen ensimmäisenä amerikan syksynäni.

Miami Dolphins sai uuden, hienomman stadionin kaudella 1987. Siellä olen käynyt vain kahdesti, uusi tuntuu tietenkin steriililtä, tunnelma ei ole entisenlainen. Toinen kerroista on kuitenkin jäänyt hyvin mieleeni, mukana oli Rickyn lisäksi (silloin vielä tuleva) vaimoni Saara.

Vanha Orange Bowl stadion on ollut muussa käytössä tähän talveen asti. Viime viikolla siellä tosin järjestettiin viimeinen tapahtuma ikinä, Orange Bowl puretaan myöhemmin tänä vuonna.

1988 siirryin opiskelemaan George Washington Universityyn, joka sijaitsee vajaan vartin mittaisen kävelymatkan päässä Valkoisesta Talosta. Vietimme nykyisen politiikan tohtori Steven kanssa tuntikausia koulun kirjastossa tutkien NFL matsien lopputuloksia viimeisen 20 vuoden ajalta. Etsimme trendejä joilla voisi lyödä rahoiksi myöhemmin Vegasissa. Jotain löytyikin, mutta vedonlyöntiura hautautui lopulta ''järkevämpien'' suunnitelmien alle.

Syyskuussa 1990 ajoimme Steven ja parin muun kaverin kanssa New Yorkiin katsomaan Giantsien ja Dolphinsien matsia. Legendan mukaan ammattiliitto pomo Jimmy Hoffan ruumis olisi haudatta Giants stadionin toisen endzonen alle. Aina kun joku pelaajista pudottaa pallon siellä, se on Hoffan haamun syy.

Giantsien outside linebacker Lawrence Taylorin täytyy olla kaikkien aikojen paras puolustuva pelaaja. Numero 56 pelityyli oli yhdistelmä vauhtia, voimaa, ja kontrolloitua rämäpäisyyttä. Taylor pelasi hullun kiilto silmissään joka matsin alusta loppuun. Jos hän ei päässyt vauhdilla linjamiehen ohi, niin sitten hän meni läpi.

Taylorin elämä pelivuosina oli sekoitus Nykästä ja Karalahtea. Rahaa huumeisiin kului tuhat dollaria päivässä. Hän kertoo välttäneensä käryt pistämällä pelikaverit pissaamaan näytepurkkiinsa. Tarinoiden mukaan hänellä oli tapana lähettää maksettuja naisia vastustajien hotellihuoneisiin väsyttämään heidät pelejä edeltävänä iltana.

Mistä sitten johtuikin, niin Miamin pelaajat saivat tuolloin kunnon selkäsaunan Taylorilta ja muilta jättiläisiltä.

Peliuran jälkeen Taylor vietti aikaa kolmesti kaltereiden takana huumeiden hallussapidosta. Mutta viime vuodet mies on viettänyt ''puhdasta'' elämää, kiitos hänen mukaansa kuuluu golfille. Alla olevan videon alussa on hauskaa kuvaa Taylorista golfmaila kädessä, loppupuolelta löytyy parhaita paloja hänen varsinaisista peleistään.

Tämä tarina on nyt rönsyillyt niin pitkään, että lienee parasta lopettaa tähän. Super Bowlkin alkaa jo pian!