sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Sunnuntain range

Tiikeri löi palloja on 40 minuuttia. Lyöminen vaikutti helpommalta kuin eilen, svingiä ei tarvinnut hakea ylimääräisillä eleillä. Haney ei koko aikana montaa sanaa sanonut.

Raudoissa oli pienempi draw kuin eilen. Tänään Tiikeri löi myös joitain selkeitä fadeja, sekä keskiraudoilla että draiverilla.

Ihan kaikia kaaria en nähnyt koska KUSI uutisten (ihan totta, tässä linkki http://www.kusi.com/ ) kuvaaja tuli välillä eteeni.

Hän löi myös useita matalia ''stingereitä'' sekä väyläpuulla että draiverilla.

Svingejä polvi ei näyttänyt haittaavan ollenkaan. Tosin kävely rangella oli varoivaisen oloista.

Viimeiseksi Tiikeri löi yhden draivin, sellaisen jonka ykkösellä halusi. Ei auttanut. Kolmas tupla samalla reiälle, vaikea uskoa.

Muita kärkinimiä en kunnolla päässyt seuraamaan, koska Tiikeri löi aivan rangen vasemmasta reunasta ja kaikki muut oikeasta. Westwood löi palloja aika kauan, ainakin noin tunnin ajan.

Hämmästyttävää, mutta Westwood ei ole ikinä kamppaillut tosissaan major voitosta.

Ei kommentteja :