torstai 12. kesäkuuta 2008

Reilu ja hauska Torrey Pines

Aurinko puski keskiviikkona pilvien läpi ja tuntui siltä, että yhä useampi pelaaja käytti sanoja fun ja fair puhuessaan kentästä. Tämä on ennenkuulumatonta, yleensä US Open kentistä on puhuttu sävyyn joka viittaa tuskaan ja kidutukseen.

Täällä asiantuntijat ovat kommentoineet, että aiempina vuosina valtaosa pelaajista on lähinnä pelännyt pelattavaa kenttää. Tänä vuonna tilanne on toisenlainen.

Suurin syy lienee odotettua leveämmät väylät. Niiden leveys vaihtelee 21-30 metrin välillä. Neljää väylää on jopa levennetty Buick Openista, kahta kavennettu.

Lisäksi väyliä reunustavat raffit pahenevat asteittan. Ensin tulee reilun metrin leveä kaistale semiraffia, mistä pallon kontrolloitu lyöminen ei ole ongelma. Sitten tulee viiden metrin kaistale noin 6-7cm pitkää varsinaista raffia, jossa pallon makaaminen on tuurista kiinni. Tuo raffi on ennemminkin sitkeää kuin pitkää ja jos pallo valahtaa syvälle niin griinille ei par nelosilla ole asiaa.

Ja sen jälkeen tulee todella ilkeä viidakko josta muuta ei voi kun lobata väylälle. Narut ovat myös siirretty aiempia vuosia kauemmaksi väylistä jotta katsojat eivät tallaisi tätä heinää.

Asteittan pahevat raffit olivat ensimmäisen kerran käytössä pari vuotta sitten. Tämä on hyvä muutos USGA:ta, se tekee kentästä reilumman. Mitä vinompaan lyöt, sitä pahempaan paikkaan joudut.

Kärjistäen, aiempina vuosina US Openin voitti se pelaaja joka draivasi tarkemmin. Nyt isompaan roolin nousee hyvät pitkät raudat.

Tiger voitti tammikuussa pelatun Buickin tuloksella -19. Nyt voittotulos ei tule olemaan yhtä kova koska:
-griinit ovat kovemmat ja nopeammat
-raffi on sitkeämpää
-kenttää on hieman pidennetty
-bunkkerit ovat pehmeämmät

Ei kommentteja :