keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Pitkä mutta ei enää niin tylsä

Suomessa tietääkseni kasvaa vain yhtä mäntylajia, kaliforniassa lajeja löytyy useita kymmeniä. Torrey mänty on niistä harvinaisin, sitä esiintyy vain San Diegon alueella.

Torrey Pinesin kenttä avattiin 1957. Upeasta merenranta sijainnistaan huolimatta kenttää on pidetty tylsänä. Alkuperäisen suunnitelman takaa löytyy isä ja poika kaksikko, William F. Bell ja William Bell. Isä kuitenkin kuoli jo rakentamisen alkuvaiheessa, joten kenttä lienee enemmäm pojan suunnitelema.

Viisi vuotta sitten Open Doctor lempinimen saanut Rees Jones laittoi uusiksi griinit ja bunkkerit. Uusi ilme on ansainnut paljon kehuja.

Torrey Pines on 340 metrillä historian pisin US Open kenttä. Liki 7000 metriä pitkänä par 71 kenttänä se on esimerkiksi Kytäjän vanhaa puolta 600 metriä pitempi.

Ja vaikka väylät ovat nopeat ja rullaavat, kenttä kuitenkin pelaa pitkänä. Phil Mickelson kertoi lehdistötilaisuudessa tänään lyöneensä rauta ysillä 135 jaardia (123 metriä). Lyhyt mitta johtuu kosteasta ja pilvisestä kelistä, sekä siitä että ollaan meren rannassa. Lisäksi sää oli tänään viileä, lämpöasteita vain noin 15.

Phoenixin kisassa, joka pelataan kuivassa ja kuumassa ilmassa sekä 450 metriä merenpintaa korkeammalla, Mickelson sanoo lyövänsä samalla mailalla 170 jaardia (155m). Siinä on eroa yli kolmekymmentä metriä.

Mickelsonin mukaan Torrey on pisin kenttä jolla hän on kisannut. Griineille tullaan melkein kaikilla parnelosilla joko rauta kolmesella, nelosella, tai viitosella.

Voittaja tulee olla hyvä pitkien rautojen lyöjä. Ensimmäiseksi Woodsin ja Mickelsonin jälkeen tulee mieleen Sergio Garcia.

Ei kommentteja :