torstai 6. syyskuuta 2007

Snedeker kokeili 80-luvun mailoja

USPGA Tour tulokas Brandt Snekeder pelasi peräkkäisinä päivinä kierroksen golfia samalla kentällä. Ensimmäisen hän pelasi 80-luvun mailoilla ja pallolla, toisen omilla välineillään.

Vanhoilla mailoilla tulos oli 80, omilla 75. Vanhoina mailoina oli mm. puinen persimmon draiveri (n. 250cc), puiset väyläpuut 3 ja 4, sekä Taylor Maden Tour Preferred raudat vuodelta 1981. Pallona oli balata-kuorinen Bridestone Rextar.

Mitä sitten 26v. Snekeder, jonka edellinen kokemus puisesta draiverista oli tullut kahdeksan vuotiaana, piti kokemastaan?

Raudat olivat raskaat, lavat näyttivät naurettavan pieniltä. Pehmeä balata pallo tuntui osumassa vaahtokarkilta, kuin se olisi jäänyt iäksi lapaan kiinni. Pidemmillä raudoilla oli vaikea saada palloa riittävän korkealle lentokaarelle. Vähäisellä bounce-kulmalla varustetut raudat kyntivät syviä divotteja maasta. Raudoilla lyönnit olivat mailan verran lyhyempiä.

Draiverilla ja väyläpuilla hyvät osumat olivat n. 25m lyhyempiä, huonot osumat jäivät tämän päivän kaarista jopa reilu 50 metriä. Lisäksi huonot osumat päätyivät melkein 50 metriä vinoon vanhoilla välineillä, nykyisillä huono draivi karkasi vain 10 metriä suunnitellusta linjasta.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut pallossa. Nykyinen pallo ei spinnaa, ei siis ota kierrettä samalla tavalla kuin balata. Snedekerin mukaan esimerkiksi vanha kunnon quick hook, joka ajoittain vaivasi parhaitakin pelaajia, on jäänyt historiaan. Pallo ei vain ota riittävästi kierrettä, että se voisi julmasti syöksyen kääntyä heti vasemmalle. Eikä tietenkään slaissitkaan kierry ilmassa yhtä kamalasti kuin ennen vanhaan.

Snedeker sanoo, että omalla draiverilla hän voi lyödä pelotta täysillä. Aiempina vuosikymmeninä ennemmän kierteitä ottavat pallot pakottivat pelaajia lyömään iisimmin ja suunnittelemaan pelistrategian enemmän varman päälle.

Mutta toisaalta Snedeker kertoo nauttineensa isojen draw ja fade kierteiden lyömisestä 80-luvun pallolla. Puhutaan, että shotmaking on kadonnut taito. Itse sanoisin, että se on kadonnut vanhan balatan myötä. Sillä kyllä kai taitoa pelaajilta vielä löytyy.

Snedeker epäilee, ettei hän olisi välttämättä innostunut golfista jos hän olisi junnuvuosina joutunut pelaamaan noilla vanhoilla mailoilla.

Niinpä. Nykypäivän kehittyneissä mailoissa on sekä hyvät, että huonot puolensa. Toisaalta ne tekevät pelistä helpomman tavalliselle harrastajalle. Mutta samalla ne helpottavat parhaiden peliä jopa liikaakin.

Kun teknologia on tuonut tavalliselle klubipelaaja ehkä 20 lisämetriä draiviin, on Tour pelaaja saanut 40 lisämetriä. Näin välimatka vain kasvaa pelaajaryhmien välillä, ja sehän ei kuulosta kovin reilulta.

Ei kommentteja :