torstai 17. tammikuuta 2008

Golfin Musta Ritari

Olen menossa Urheilukanavalle tuuramaan Tyryä tulevana viikonloppuna. Selostettava kilpailu on neljättä kertaa pelattava naisten World Cup. Kisa on pelattu joka vuosi Etelä-Afrikassa, pelikenttänä viime vuodesta tuttu Gary Player Golf Club. Se sai miettimään Gary Playeria enemmän.

Nykyään 72 vuotias Gary Player, lempinimeltään Musta Ritari, on golfin ristiriitaisimpia hahmoja. Miehen persoonassa on paljon sellaista, mistä ei voi kun pitää. Lähes aina koko mustaan pukeutuva Player tunnetaan positiivisuuden perikuvana. Pienikokoinen Player pärjäsi harjoittelemalla muita enemmän, syömällä muita terveellisemmin, treenamalla itsensä muita parempaan fyysiseen kuntoon. Player esitteli punttiohjelmaansa Golf Digestissa jo 60-luvulla, silti yleinen uskomus, että lihakset ovat vain svingin tiellä, säilyi pitkälle 80-luvulle.

Oli olosuhteet mitkä vaan, Player uskoi että ne suosivat häntä. Jos kisassa griinit olivat hitaat, Player totesi aina puttaavansa hyvin hitailla griineillä. Jos seuraavalla viikolla pelattiin nopeilla griineille, niin niillähän hän nimenomaan aina pärjäsi.

Playerin tekniikka oli oudon paradoksaalinen. Bunkkereissa hän svingassi kuin enkeli. Draiveihin hän pisti viimeisenkin pisaran energiaa, lyöden läpi niin että oikea jalka seurasi vastustamattomasti mukana ottaen samalla ensimmäisein kävelyaskeleen kohti väylää.
Mutta putterin kanssa tyyli muuttui erikoiseksi töksäytykseksi. Pallo pistettiin matkaan julman näköisellä iskulla vailla minkäänlaista saattoa.

Vanha klisee ''the more I practice, the luckier I get'' on välillä Hoganin, välillä Playerin lausahdus. Kumman vaan, Playerin hahmoon se ainakin sopii täydellisesti.

Nousu yhdeksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista on täytynyt vaatia melkoista luonnetta. Äiti kuoli Playerin ollessa kahdeksan. Kaivoksissa työskentelevä isä osti pankkilainan turvin pojalle ensimmäiset mailat tämän ollessa neljätoistavuotias. Johannesburgissa asunut Player oli juutalaisten omistaman kotikenttänsä ainoa kristitty jäsen.

Player voitti uransa aikana 9 majoria. Kolme British Open voittoa ovat kaikki eri vuosikymmiltä. Hän on ainoa ei-amerikkalainen ns. ''career Grand Slamin'' voittaja. Hänestä tuli myös ensimmäinen ei-amerikkalainen PGA Tour rahalistan voittaja vuonna 1961. Kaikenkaikkiaan Player voitti yli 150 kilpailua ammattilaisena eri puolilla maailmaa.

Tuosta maineestaan ''kansainvälisenä'' pelaajana Player on erityisen ylpeä. Hänen nettisivunsa promoavat yli muun kahta asiaa: Winner of 9 Majors ja The World's Most Travelled Athelete. Player laskee lentäneensä uransa aikana yli 24 miljoonaa kilometriä. Muistan joskus lukeeneeni jotain haastattelua jossain hän epäili olevansa ylipäätään maailman eniten lentänyt ihminen.

Pitkään uraan mahtuu myös kiistanalaisia tapahtumia. Vuoden 74 Open Royal Lythamissa loppui erikoisesti. Player johti kuudella lyönnillä, kun hänen palloaan etsittiin viimeisen väylän raffista. Monesti on epäilty, että pallo joka vihdoin löytyi olikin hänen pitkäaikaisen Rabbit lempinimeä kantaneen caddien salaa pudottama. Player teki lopulta tuplan ja voitti neljän lyönnin turvin.

Myöhemmin Playerillä oli ilkeä riita Tom Watsonin kanssa. Kaikki alkoi, kun Watson väitti Playerin rikkoneen sääntöjä repimällä kasvavan lehden pallonsa takaa vuoden 83 Skins Game kisassa. Gary oli tuohtunut, että Watson nosti asian esiin median kautta eikä kasvotusten ja totesi omaan tyyliinsä, että tuollainen syyttely tulee vaivaamaan Tomia hänen koko loppuelämänsä. Lopuksi Player väitti Watsonin voittaneen vuoden 77 Mastersin ja Openin laittomat urat omaavilla mailoilla.

Jo vuonna 1966 julkaistussa omaelämäkerrassa Player kirjoitti olevansa rotuerottelun kannattaja. Ajan myötä Playerin ajatukset karmean apartheidin suhteen onneksi muuttuivat, nykyään hän mielellään kertoo tehneessä paljon tasa-arvon edistämiseksi Etelä-Afrikassa.

Kirjoittaessaan tuota elämäkertaa Player oli 30 vuotias ja uransa huipulla. Hän oli osa nk. Big Three kolmikkoa yhdessä Arnold Palmerin ja Jack Nicklauksen kanssa.

Kuinka ollakkaan, tuona samana vuonna 1966 Player sai USA:n golfliitolta sen arvokkaimpana pidetyn Bob Jones palkinnon. Se annetaan pelaajalle joka osoittaa ''distinguished sportmanship in golf''.

Nicklaukselle Player on aina ollut hyvin läheinen. Jackin vuonna 69 syntynyt poika Gary on nimetty Playerin mukaan.

Viimeaikoina Playerin maine on kärsinyt monestakin syystä. Suunnittelemalla kentän Burmaan, Playerin katsottiin tukeneen paikallista ankaraa hallintoa. Tämä on johtanut jonkinlaiseen välirikkoon mm. Nelson Mandelan ja Desmond Tutun kanssa.

Jatkuvalta tuntuva valitus tämän päivän ''liian hyvistä'' mailoista on ärsyttänyt nykyisiä tour-pelaajia. Myös viime vuotiset väitteet, että hän pystyisi nimeämään kymmenen kiellettyjä aineita käyttävää pelaaja, on herättynyt närää. Jopa maanmies Goosen on pyytänyt Playeriä olemaan jo hiljaa.

Käykää lukemassa Playerin Ten Commandments, ne kertovat paljon miehen luonteesta.

Ei kommentteja :